Kuhankeittäjän paluu

Olin tänään linturetkellä tutuissa maisemissa Orivedellä ja Kuhmalahdella Eila Smolanderin kanssa. Retkeily tuolla suunnalla onkin ollut hieman vähäistä, koska olin neljän päivän retkellä Utön saarella viikonlopun korvilla mukavassa porukassa. Tänään aamulla klo 7.00 ajelin kuitenkin Eilan kotipihaan Oriveden Lyytikkälässä. Eila saapuikin pian ulos eväsreppu ja kaukoputki mukanaan.

Päätimme suunnata auton kohti Vihasjärven ja Maljastensalmen kuhankeittäjäalueita. Yritin jo eilen kuhankeittäjää samalta suunnalta, mutta huonolla menestyksellä. Tuuli oli silloin ikävän navakka ja kylmä. Nyt aamulla -vaikkakin yöllä lämpötila oli ollut ehkä hiukkasen pakkasen puolella- tuuli oli heikkoa, ja aurinko alkoi nopeasti lämmittää. Olosuhteet olivat näin ollen paljon paremmat kuin eilen.

Pysähdyimme aluksi Vihasjärven alueelle kuulostelemaan tuttua kuhankeittäjäreviiriä. Hiljaista oli. Yhtäkkiä havaitsin pellolla lentelevän pöllön. Selvä asio sp. Pöllö saapui hetken kuluttua lentelemään uudelleen lähes pellon pintaan. Tällöin pystyin määrittämään sen sarvipöllöksi. Sarvipöllö saalistelee pelloilla usein vielä varhain aamulla ja jopa aamupäivällä. Tämä oli mukava havis, koska sarvipöllöjä ei esim. viime vuonna näkynyt juurikaan Oriveden alueella. Saa sitten nähdä, onko tällä näkemällämme sarvipöllöllä pesä ja poikaset jossakin peltosaarekkeessa.

Jatkoimme sitten vähän matkaa kohti Rantalaa. Odottelimme hetkisen. Kuulimme vain käen kukunnan, mutta kuhankeittäjästä ei ääntäkään. Soittelin hieman atrappia. Ja yhtäkkiä orioluksen tuttu ja sydäntä nostattava viheltely alkoi kuulua Tiirikaisen suunnalta. Sieltä lintu lensi melko lähelle paikkaa, jossa seisoimme. Se jatkoi viheltelyään aktiivisesti. Näyttäytyä se ei kuitenkaan halunnut, vaan kätkeytyi taitavasti lehtipuiden lehvästöön.

Odotan jokainen kevät kuhankeittäjän paluuta. Muistelen, miten lapsena kuhankeittäjiä oli runsaasti pitkin Orivettä aina aseman seudulle asti länteen. Mutta nyt tämä kaunis ja eksoottinen lintu on käynyt perin harvinaiseksi. Kannan hiipuminen tuntuu vain jatkuvan. Mutta edelleen sen mieltä ylentävä ja lämmittävä kesäinen vihellys kuuluu osana Oriveden ja Kuhmalahden lintumaailmaa. Se tuo kaukaisen saapujan tervehdyksen suomalaiseen kesään.

Kuulimme vielä puolenpäivän jälkeen kuhankeittäjän viheltelevän aktiivisesti Vihasjärven peltojen takaa tutulta kotireviiriltään. Jos haluaa kuulla tätä lopullisen kesän viestintuojaa, on syytä lähteä liikkeelle aamuvarhain. Tällöin -aamuauringon noustessa- kuhankeittäjän vihellykset kaikuvat kuuluvina suomalaisen koivumetsikön kätköistä järvien reunamilta. Parempaa kesätunnelmaa saa etsiä!

Kuhankeittäjää kuunnellessamme viitakerttunen aloitti yllättäen laulunsa erään talon pihapuskissa. Näin sekin innostui aktiiviseen lauluun, vaikka aurinko oli jo korkealla. Kuhankeittäjän vihellys ja viitakerttusen taitavat maltilliset matkinnat täydensivät toisiaan. Alkava kesä tarjosi meille todellisia elämyksiä!

Jatkoimme Maljastensalmelle. Siellä puhalteli kaulushaikara tutusta ruovikostaan. Kultarinta esitteli matkimissarjojaan sillan pielessä juuri Kuhmalahden puolella. Yrityksistämme huolimatta emme havainneet muita kuhankeittäjiä. Mutta kuhankeittäjän muuttokausi kestää pitkälle kesäkuuhun asti, joten niitä saapuu toivottavasti vielä lisää myös Orivedelle ja Kuhmalahdelle.

Siirryimme sitten Sinivuoren luonnonpuistoon. Linnut olivat siellä melkoisen vaisusti äänessä. Tämä johtui varmaankin osittain siitä, että kello alkoi lähestyä jo keskipäivää. Havaitsimme kuitenkin yhden aikuisen pikkusieppokoiraan, joka suostui vain ääntelemään tunnusomaisesti. Laulamaan se ei suostunut. Sirittäjiä ja peukaloisia oli useita äänessä. Idänuunilintua ei löytynyt, vaikka alue haravoitiin huolella.

Paluumatkalla poikkesimme Vihasjärven pelloille. Tavoitteenamme oli staijata hieman petolintuja. Näimmekin sääksen ja kolme kiertelevää mehiläishaukkaa. Pellot vaikuttivat melkoisen tyhjiltä ja hiljaisilta. Yksi laulava pensastasku löytyi muutaman kuovin ja töyhtöhyypän kera. Ja komea kettu asteli pellon poikki. Varmaan sama, jonka olen siellä tänäkin vuonna jo useasti tavannut. Yksittäinen kurki kaarteli ilmassa, ja laulujoutsenpariskunta piti mekkalaa.

Seuraavaksi ajelimme Uiherlanjoen ruovikkoon ja lehtometsään. Tavoitteenani oli löytää rytikerttunen. Hetken kuluttua erotinkin rytikerttusen jankkaavan laulun ruokokerttusten laulusarjojen joukosta. Rytikerttunenkin oli palannut monivuotiseen reviiriruovikkoonsa. Tällä kertaa ruovikossa asusteleva kaulushaikara oli vaiti.

Vein Eilan kotiin ja tarkistin vielä  paluumatkalla Tampereelle Pappilanlahden ja Säynäniemen. Pappilanlahdelta ei löytynyt mitään ihmeellistä. Pari mustapääkerttua lauleskeli rantametsiköissä. Muutama pikkulokki saalisteli lahden yllä. Säynäniemen lehdosta yhdytin kultarinnan ja pyrstötiaispariskunnan. Pikkutikka kiikitteli koivujen luomasta hämäryydestä.

Tähän retkeen olen tyytyväinen. Olinhan nähnyt sarvipöllön. Kultarinnan kuuleminen on myös aina yksi päätavoitteeni. Kuhankeittäjä on kuitenkin se lintu, joka saa mieleni kesäisen iloiseksi. Kuhankeittäjä on jälleen palannut kotiin pitkältä ulkomaanmatkaltaan. Toivottavasti näitä kotiinpalaamisia Pirkanmaalle on vielä runsaasti edessäpäin!

Jukka T.

Leave a comment