Keväisen kylmällä riekkosuolla

Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys (PiLY) järjesti eilisiltana (17.4.) riekkoretken Pirkanmaan reunamille Kihniön maisemiin. Oppaaksi suoretkelle oli lupautunut paikallinen soiden suojelija Ilpo Lahtinen. Ilpohan sai viime syksynä PiLYn jokavuotisen linnustonsuojelupalkinnon soiden suojelemisesta ja ennallistamisesta.

Odotukset olivat korkealla, kun retki lähestyi. Mutta sitten sää alkoi näyttää keväistä olemustaan. Retkipäivänä alkoi sataa räntää ja vettä sekä tuuli voimistui. Oli kaikista kehnoimmat olosuhteet lähteä viettämään aikaa keväiselle suolle riekkojen pariin.

Riekon maisemaa Kihniössä©Jukka T. Helin

Kaikesta huolimatta retkelle ponnisti kuitenkin runsas parikymmentä osallistujaa. Toiset ajelivat omilla autoillaan suoraan Kihniöön kokoontumispaikalle. Toiset kokoontuivat Hakametsän jäähallin pihaan, josta lähti usean auton letka klo 17.30 aikoihin taivaltamaan kohti Kihniön suoalueita sateen läpi.

Ajomatkan aikana ainakin itselläni mieliala laski entisestään. Ikaalisten ja Parkanon tuntumassa satoi räntää sakeastikin,  Ja tuuli möyrysi. Ei taida riekkoja näkyä tässä kelissä?

Saavuimme Ilpon kotipihaan hieman yli iltaseitsemän. Ja kas kummaa! Sade oli lakannut, ja tuulikin oli vaimentunut. Jonkinlaisia puuskia kuitenkin humisi vielä puiden latvoissa. Ilpon luona oli jo useita muitakin retkelle lähtijöitä. Lintuja ei juuri kuulunut eikä näkynyt. Sentään Viertolan Onni kertoi nähneensä mustarastaan ja sitten ajomatkan aikana kurkia ja tuulihaukan. Itse taisin katsella liiankin tarkkaan tietä varoen ikävännäköisiä routakuoppia. Oli se Onni sitten ehtinyt havainnoidakin eväspakettien lomassa!

Hämärtyvän suon sielunmaisema©Jukka T. Helin

Ilpo oli hommannut usean oppaan paikalle, joiden johdolla retkelle lähdettiin puoli kahdeksan aikoihin. Sää oli edelleenkin tyydyttävä, vaikka oli koleaa ja tuulenpuuskia. Pienen ajomatkan jälkeen jätettiin autot tien viereen, ja porukka jakaantui kahdelle eri retkipaikalle. Itse lähdin Ilpon matkaan rämpimään noin kolmeasataametriä märkää suota kohti sopivaa tarkkailupaikkaa. Onneksi suo oli vielä jäässä. Vettä ja mutaa oli vain pääosin aivan pinnassa. Saapas ei pahemmin uponnut syvälle suohon.

Meillä oli aikaa odotella tarkkailupaikassamme riekkojen mahdollista esiintulemista ja illan hämärtymistä pitkähkö tovi. Mutta aika kului joutuisaan Ilpon kertoessa riekosta, soiden suojelusta ja Vapo Oy:n toimista riekkosoilla. Ilpo on hyvä kertoja, ja hänen sanoistaan oppi runsaasti uutta riekon sielunelämästä. Vankka kokemus riekosta ja suoluonnosta tulivat ilmi hänen sanoistaan. Ilpo kertoili myös edellispäivän suomielenosoituksesta Parkanon Rukonevalla. Ilposta heijastelee syvä kiintymys riekkoon ja suomalaiseen suohon.

Ilpo kertoilee hänelle rakkaasta riekosta©Jukka T. Helin

Toiset menivät laittamaan suon reunaan kuvauslaitteita valmiiksi toivorikkaina. Toiset alkoivat kaivella eväitään ja kahvejaan. Keväinen tuulinen suo on kylmä, mutta kukaan ei valitellut olotilaansa. Ilmassa oli aistittavissa selvää jännitystä ja pirkanmaalaisen riekkosuon tunnelmaa.

Ilta alkoi hämärtyä entisestään. Luonnon ääniä ei juurikaan osunut korviin. Vain paikallisen kurkipariskunnan kuuluvat komeat törähdykset antoivat oman viestinsä suoympäristöön. Ilpo kertoili, että riekko ei tule valoisaan aikaan helposti näkyville avoimelle suolle, koska vaalea lintu joutuisi tällöin todelliseen vaaraan. Mutta kun ilta on kylliksi hämärtynyt, riekko uskaltautuu myös avoimelle suolle. Riekko laskeutuu pääsääntöisesti vaalealle alustalle (suojaväri) esim. viimeisille lumilaikuille tai jäkälille.

Kirsi odottelee malttamattomasti riekkoa©Jukka T. Helin

Sitten koitti vihdoin aika, jolloin Ilpo laittoi atrapin soimaan. Kului hetken aikaa. Yhtäkkiä riekko nauroi jossakin lähistöllä kuuluvasti. Ja taas pian kaikui yötä kohti hämärtyvällä suolla riekon nauru. Ainakin kaksi eri riekkoa oli äänessä. Pian vaaleahko riekko näkyikin suolla tutkimassa, oliko vierailija tunkeutunut sen reviirille. Sitten se lennähti pimenevän suon kitupuiden lomitse toiseen paikkaan -aivan valokuvausta aikovien jalkoihin. Jännä valkoinen lumipallo syöksyi öisen suon läpi!

Joko riekko on kiikareissa©Jukka T. Helin

Kuvia riekosta ei kuulemani mukaan saatu, koska oli liian pimeää. Mutta kaikki näkivät ja kuulivat tämän pirkanmaalaisen reviireistään kamppailevan linnun. Jos kuukkeli on osa vanhan metsän sielunmaisemaa, niin riekko on mielestäni erottamaton osa suon sielua. Riekon katoaminen Pirkanmaan soilta merkitsisi ainakin itselleni sitä, että suo ei ole enää suo ja sen sielusta tulisi vajavainen.

Sitten alkoi vaivalloinen paluumatka pimeän suon läpi lamppujen opastuksella. Piti tarkoin tihruttaa, mihin saappaansa painoi. Mutta ponnistelujen jälkeen saavuimme autojemme luokse, ja itsekin pääsin ajelemaan tyytyväisenä kohti Tamperetta.

Riekko laskeutuu mielellään valkealle alustalle maahan©Jukka T. Helin

Tämä riekkoretki jätti syvän kokemuksen omaan sydämeeni. Sää ei ollut paras mahdollinen, mutta kaikesta huolimatta riekko tuli jälleen nähtyä ja kuultua. Keväinen riekkosuo on sellainen kohde, jonka jokaisen tulee omakohtaisesti kokea. Vasta tällöin tajuaa sen, mitä todellinen luonnonmukainen suo merkitsee. Ja mikä on suon suomalainen sielu! Riekon nauru ja kurjen törähdykset pimenevällä keväisellä, vielä kylmähköllä, suolla ovat suomalaisen luonnon symboleja. Suon ääni- ja sielunmaisema on turvattava tuleville polville -myös Pirkanmaalla. Tästä olemme jokainen vastuussa.

Jukka T.

Leave a comment