Talvilintulaskentaa Tampereella

Uusi vuosi, uudet kujeet.

Kolmas lintuatlas saatiin kunnialla päätökseen ja sen puitteissa tuli laskettua pesimäindeksejä missä milloinkin. Viime kesä, viimeinen atlaskesä, oli erityisen muistettava. Lämpömittari ei laskenut yölläkään alle hellelukemien ja iltamyöhällä, kun oli edes näennäisesti viileämpää, tuli sitten rämmittyä polvia myöten rahkasammalessa ja vielä rikkinäisen polvinivelen kanssa, tarkistamaan tiettömän taipaleen takana olevia kaakkurilampia Pirkanmaan huonosti kartoitetuilla ruuduilla. Termi kärsimysornitologia sai uuden merkityksen, johon ei tällä kertaa liittynyt jäätävää räntäsadetta.

Atlaskartoituksen kanssa oli kivaa, mutta mitäs nyt? Joku joskus kysyi, minkälainen lintuharrastaja minusta tulee isona? Täyspäiväiseen bongaukseen ei luonto anna periksi, eikä rengastuskaan houkuttele suunnattomasti, vaikka mielenkiintoista onkin.  En jaksa seistä tuntitolkulla turhuuden kallioilla staijaamassa ja perusretkeilyyn kaipaan lisää sisältöä. Vastaus oli siis pitkän harkinnan jälkeen:  ”Varmaan lintulaskija.”

Tähän suuntaan tuli otettua ensimmäinen askel vuodenvaihteen jälkeen: valtasin itselleni uuden talvilintulaskentareitin Hallilasta, Tampereelta. Alueella olisi toki ollut vanhakin reitti Hervannasta Nirvaan vapaana, mutta se kulkee pääasiassa hiihtolatua pitkin, jonne ei ole mitään asiaa ilman suksia. Talvilintulaskennalla on helppo aloittaa lintulaskentojen teko, koska talvella tunnistettavia lintuja ja ääniä – nuottikorvattoman lintuharrastajan ikuisia kompastuskiviä – on huomattavasti vähemmän kuin kesällä. Ehkä joskus minäkin kehityn äänten tunnistamisessa niin paljon, että uskallan aloittaa linja,- vakioreitti- tai pistelaskennan.

Mutta takaisin siihen talvilintulaskentaan. Oman reitin valtaaminen oli helppoa. Luonnontieteellisen keskusmuseon havaintojärjestelmästä Hatikasta löytyi lista olemassa olevista reiteistä. Karttoja niistä ei ihan heti löydy, mutta reittien nimet ovat hyvin kuvaavia, joten niiden perusteella voi paikallistuntemuksella päätellä missä reitti kulkee. Tämän jälkeen otetaan sen alueen kartta käteen, jolle reittiä suunnittelee, ja piirretään kartalle 5 -10 kilometrin reitti, tietysti mielellään niin, että reitille sattuu hyviä lintupaikkoja.  Kansalaisen karttapaikassa tämä hoituu näppärästi sähköisesti ja samalla tulee mitattua reitti tarkasti. Tämän jälkeen kartalle piirretty reitti ja Hatikan käyttäjätunnus lähetetään linnustonseurannan kavereille. Paluupostissa tulee tieto siitä, soveltuuko reitti laskentaan eli päällekkäisyydet muiden reittien kanssa, ja jos reitti on ok, niin laskijanumero ja  tieto siitä, että talvilintulaskenta on avattu tunnuksellesi Hatikassa. Vóila, paperityöt laskentaa varten on tehty.

Sitten itse laskentaan. Oma reitti on hieman alle 5 kilometriä, vähän lyhyt siis. Siitä enimmät puolet kulkee metsäpoluilla ja loput Hallilan teitä.  Reitti lähtee mukavasti kotipihan vierestä, kiertää ympyrän ja päätyy samaan paikkaan. Kesällä lenkin kiertämiseen ei mene tuntiakaan, mutta laskenta on huomattavasti hitaampaa.  Loppiaisaamuna lähdettiin mukavassa -9 asteessa liikkeelle aamun valjetessa, mukaan oli varmuudeksi pakattu vähän evästä ja termospullo. Näkyvyys ei ollut paras mahdollinen, mutta riitti hyvin reitille, jolla puut rajaavat hyvin näkyvyyttä.  Taivas oli täysin pilvessä, ainoat varsinaiset haitat olivat kohtalaisen puuskittainen tuuli ja lumisade.  Pakkasjakson jäljiltä lintuja ei ollut paljoa liikkeellä, joten kaikki havaitut linnut oli helppo laskea ja kirjata ylös.

Alkumatkasta löytyi parvi tilhiä, tiaisia, variksia ja harakoita. Ilahduttavasti myös viherpeippoja näkyi ja kuului viimevuotisen kadon jäljiltä.  Lumisateesta huolimatta polut metsässä olivat auki. Ja tavalliseen tapaan, talvinen metsä oli hiljaa. Vasta voimalinjalla kuului yksinäinen töyhtötiainen toiselta laidalta, johon matka jatkui. Reitti kulkee vanhan, luonnontilaisen  metsän keskellä. Tikkojen jälkiä oli kaikkialla, mutta vain yksi tikka kuului. Ja se tuottikin sitten päänvaivaa. Jossakin hakkasi tikka onttoa puunrunkoa, ensin ääni kuului edestä ja kun käveli muutaman metrin eteenpäin, se kuului takaapäin. Taas peruutus ison kuusen kohdalle. Nyt ääni tuntui kuuluvan sivulta. No, ei siinä auttanut kuin käydä kuusen runko mahdollisimman hyvin läpi. Ei tikkaa. Missä ihmeessä? Ehkä se on sittenkin seuraavassa rungossa? Vähän matkaa eteenpäin ja seuraavan rungon tarkastus. Ei tikkaa, mutta selän takaa kuului lentoääni, matalalta. Tikka ehti piiloon metsään ennen määritystä, mutta sen piilo löytyi. Kuusen rungossa, kohtuullisen matalalla, oli kolo, jota tikka oli laajentanut sisäpuolella.  Ehkäpä sen saa määritettyä  sitten seuraavalla laskentakierroksella?

Suurimmat lintumäärät löytyivät ruokinnoilta, ja vajaan 5 kilometrin lenkkiin aikaa kului 3 tuntia. Tuloksena oli seuraavaa:

  • Tilhi 13
  • Mustarastas 3
  • Hömötiainen 5
  • Töyhtötiainen 1
  • Kuusitiainen 2
  • Sinitiainen 21
  • Talitiainen 29
  • Närhi 1
  • Harakka 9
  • Varis 3
  • Varpunen 25
  • Pikkuvarpunen 8
  • Viherpeippo 24
  • Keltasirkku 6
  • Tikka sp. 1

Uusi Hatikka on helppokäyttöinen, tuloslomakkeen täyttämiseen, kartan piirto mukaan lukien, meni reilu vartti.  Enää ihmetyttää, että miksei näitä talvilintulaskentoja ole tullut tehtyä jo aikaisemmin?

– Tuija

Leave a comment