Eeppinen tarina eli PiLYn arktikaretki Virolahdelle 19. – 22.5.2011

Torstai

Retken valmistelu aloitettiin jo ennen kuin arktisten lintujen syysmuutto oli alkanut. Ja kysymys oli siis kevätmuutosta. Majoitus Virolahdella on arktikaviikkojen aikaan kiven alla, ja nyt suunnitelmana oli viedä sinne 16 hengen ryhmä. 16 henkeä on juuri sopivan kokoinen porukka kimppakyydein kuljettavaksi. Ihan Utön rivitalotasoon ei päästy, mutta majoitus järjestyi Lypsyniemen leirikeskuksesta, jossa pystyisi järjestämään jopa ryhmän ruokailut. Ruokailujen järjestelykin oli melkoinen kompromissi, otetaanko kiinteät ruokailuajat vai syödäänkö kun keritään? Lopulta ruokailuajat päätettiin kiinnittää muuton kannalta hiljaisiin hetkiin, koska ex-tempore ruokailun järjestäminen 16 hengelle olisi vähintäänkin hankalaa ja aikaa vievää.

Ensimmäisen retkipäivän aamun koittaessa matkalle oli lähdössä mukaan 12 henkilöä. Tilanne oli äärettömän harvinainen, kimppakyytikuskiksi lupautuneita oli jopa liikaa, ja autokunnat saatiin tiivistettyä neljään. Kyytiläiset jaettiin tasaisesti, sillä tällä retkellä kertyisi kilometrejä ja sitä myöten bensakustannuksia normaalia enemmän.

Herätys oli samaan aikaan kuin normaalina työaamuna, vähää vailla kuusi. Sää näytti sateiselta, mutta tuulen pitäisi kääntyä lounaaseen seuraavana päivänä. Lähtö oli sovittu aikaisemmaksi kuin olisi tarve, sillä etukäteen paikalle lähetetyt agentit, – siis muut pirkanmaalaiset harrastajat, olivat kertoneet, että matkan varrella Haminan Kirkkojärvellä olisi mahdollista havainnoida pussitiaista. Sinne siis. Yhdistyksen rahastonhoitaja Jyrki kurvasi paikalle vartin yli seitsemän, kun minä ja Vesa odottelimme jo yhden jäähallinkokoisen repun ( 90 litran rinkka ), parin saapaskassin ja kaukoputken kanssa pihassa. Edellisestä reissusta viisastuineina mukana oli myös valtakunnan luotettavin navigaattori, GT-karttakirja. Jopa edellisen kerran 3 vuotta sitten päivitetyllä versiolla löytää perille.

Pienestä sateesta huolimatta reissu alkoi leppoisasti Lahdentietä itäänpäin ajellessa. Reitti on huomattavasti monipuolisempi kuin kiertää pääkaupungin moottoriteiden kautta, joskin hieman hitaampi. Kausalassa pysähdyttiin Matkakeitaalle, jossa oli vielä edullinen aamiainen tarjolla. Paikka on kuulemma kaikkien itään suuntautuvien linturetkien epävirallinen taukopaikka. Mukavaa vaihtelua ABC:lle. Hetken päästä paikalle ilmaantui myös matkanjohtaja Jukka Helinin autokunta, mukanaan Ann-Mari ja Martti. Tauon jälkeen suuntasimme Jukan johdolla kohti Haminaa, tosin pieni erkaantuminen sattui Kouvolassa, jossa Jukka yllättäen kääntyi kohti keskustaa. Päättelimme, että navigaattori teki jälleen kerran virhearvion, ja jatkoimme itse Lahdentietä vielä hetken eteenpäin. Vähän ennen Haminaa tuttu auto ilmestyi jälleen eteemme. Kirkkojärvelle pääseminen vaati jyrkän käännöksen heti moottoritien jälkeen Haminan keskustaan, melkein ajoimme itsekin ohi. Jukka jatkoi jälleen kerran risteyksen ohi.

Lintutornin parkkipaikalta löytyi kolmas autokunta, Hely ja Markku. Hetken aikaa mietittyämme suuntasimme sinne missä lintutorni oletusarvoisesti sijaitsi. Parkkipaikan vieressä lauloi kevään ensimmäinen satakieli. Jukka ja kyytiläisetkin saivat meidät kiinni, olivat kuulemma ’käyneet katsomassa parempaa lintupaikkaa’ ja ajaneet lyhyempää reittiä Kouvolassa. Syy ei siis missään tapauksessa ollut navigaattorissa. Viimeinenkin autokunta saapui tornille, jossa oli jo entuudestaan aikalailla väkeä, olihan lähistöltä juuri ilmoitettu käärmekotka. Sitä ei näkynyt, pari mehiläishaukkaa lensi kaarrellen tornin yli ja rastaskerttunen lauloi äänekkäästi tornin vieressä kaislikossa. Sitten kuului sirahtava ääni, ja toinenkin. Hetken päästä odotettu lintu oli näkyvissä tien varren pajuissa. Koiraspussitainen! Olipa se pieni, vain sinitiaisen kokoinen. Jotenkin sen oli mieltänyt viiksitimalin kokoiseksi, siis vähän talitiaista suuremmaksi. Lintu oli jokseenkin levoton, mutta pienen odottelun jälkeen kaikki onnistuivat näkemään sen ainakin vilaukselta. Lisäksi retkeläisiä ilahdutti rohkea keltavästäräkki, joka käveli tietä pitkin melkein retkeläisten syliin.

Retken alku oli lupaava, ja siirryimme pienen kauppareissun jälkeen kohti Virolahtea. GT-kartta osoitti jälleen ylivoimaisuutensa navigaattorina, kun yhden autokunnan navigaattorin lataus loppui. Selvisimme kaikki hienosto majapaikkaamme, Haminan seurakunnan leirikeskus Lypsyniemeen lounaalle. Paikalla oli myös muita pirkanmaalaisia lintuharrastajia, niin saimme päivityksen alueen lintutilanteeseen heti. Majoituimme nopeasti huoneisiimme, eli petasimme neljän hengen huoneissa kerrossänkyihin omat liinavaatteet.

Tervetuloa. Hieman yli puolet PiLYn retkiporukasta. Kuva©Tuija Palonen.

Ruokailun jälkeen tutustuimme hetken tiloihin ja siirryimme vesisateessa tarkastelemaan viereisen lahden linnustoa. Retkelle ropisi heti uusia lajeja, lapintiira, merimetso, tukkakoskelo ja törmäpääsky. Samalla mietittiin suunnitelmaa, mihin mentäisiin seuraavaksi. Ohjelmassa oli Lintulahden lintutorni, joka sijaitsi muutaman kilometrin päässä Lypsyniemestä. Pakkauduimme autoihin ja siirryimme vanhan rakennuksen pihamaalle, joka oli joskus toiminut vanhainkotina ja sittemmin majoitustilana. Nykyään ulkomaalaisomistuksessa olevasta suuresta rakennuksesta saisi loistavan majoituspaikan suurehkon remontin jälkeen. Kaksikerroksinen torni löytyi rakennuksen toisesta päädystä, mutta sateesta johtuen toiseen kerrokseen ei kellään ollut hinkua. Sumuiselta lahdelta löytyi eksoottisen näköinen petolintu, joka pitkän pohdiskelun jälkeen osoittautui päältä vaaleaksi, mutta erittäin tummasiipiseksi nuoreksi merikotkaksi. Tornin toinen kerros helpotti hyvin kuivana pysymistä, valitettavasti lattian vaneri/pahvilevyt alkoivat jossain välissä vuotaa saumoistaan, jolloin alakertakin sai osansa vedestä. Lahdelta löytyi mm. rytikerttunen, punajalkavikloja, meri- ja valkoposkihanhia ja ruskosuohaukkoja. Käenpiika huuteli tornin vieressä ja lahden vastarannalta kuului käen kukuntaa. Illan edetessä sää alkoi kirkastua ja pian oli aika palata kohti Lypsyniemeä keittoillalliselle. Illallisen jälkeen osa jäi jo Lypsyniemeen huilaamaan, kun toiset lähtivät vielä yrittämään Lintulahdelta ruokosirkkalintua. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, joten alueeseen tutustumista jatkettiin käymällä Arktikatornissa. Kyseinen torni oli retken ensimmäinen – mutta ei suinkaan viimeinen, korkea, kohtuullisen pieni ja huojuva torni. Puut olivat kasvaneet vähän turhan korkeiksi staijaamisen kannalta, mutta tarjosivat hienon näkymän ruokailevaan pikkukäpylintuparveen. Torni ei herättänyt sympatioita, joten retkeläiset siirtyivät kohtuullisen nopeasti alas tutkailemaan parkkipaikkaa, jossa rakennettiin KyLyn järjestämien arktikapäivien kojuja. Lisäksi grillikodan nuotio houkutteli retkeläisiä. Siirryimme vielä hetkeksi alas rantaan staijaamaan, mutta muutto oli hiljaista ja palasimme jo yhdeksän aikaan Lypsyniemeen. Pysähdyimme vielä hetkeksi Virolahden kirkolla, jossa kuunneltiin hautausmaan linnustoa. Hieman yllättäen puistosta kuului karjalanpeippo, jännää hyrisevää laulua laulava peippo, joka ei siis ole edes peipon alalaji, kunhan muuten vaan laulaa eritavalla. Karjanpeipon esiintymisessä Virolahdella ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, mutta juuri hetkeä aikaisemmin olimme uumoilleet tornilla, olisikohan niitä kuultavissa täällä? Pienenä pettymyksenä huomasimme myös, että aiemmin Lypsyniemeen saapuneet nukkujat olivat käyttäneet kaiken kuuman veden, joten iltatoimet olivat melko virkistävät.

Iltastaijilla rannassa, tuulesta huolimatta ei muuttoa. Kuva©Tuija Palonen

Perjantai

Kello 4.09 aamulla. Paikan seinät ovat tehty paperista, yhden huoneen asukki herää, niin heräävät kaikki muutkin.  Käytävällä puhuminen kuuluu kaikkiin huoneisiin. Vesa hiippaili ensimmäisenä huoneesta ulos, ja yritin taitella itseni yläpediltä alas hiljaa, etteivät Markku ja Hely heräisi. Melkein onnistuinkin, vain Markku heräsi. Joku ystävällinen sielu oli keittänyt kahvia niin paljon, että siitä riitti kupillinen minullekin. Kaupasta eilen haetut pasteijat osoittautuivat loistavaksi pika-aamiaiseksi ja ensimmäisen kahvimukillisen jälkeen elämä alkoi voittaa. Jukka tietenkin oli käynyt jo ulkoilemassakin ja raportoi pihassa laulavasta kultarinnasta ja lehtokertusta. Yllättäen koko porukka saatiin hereille samaan aikaan ja viideltä lähtövalmiiksi. Siirryimme ensiksi Lintulahdelle, jossa kaunis aurinkoinen aamu sai lahden näyttämään huomattavasti paremmalta kuin edellisillan vesisade.

Lintulahden kaunis aamu. Vastarannalla Vilkkilänturan ja Kellovuoren tornit.  Kuva©Tuija Palonen

Erikoisen värinen merikotka oli edelleen paikalla, samoin merihanhet. Nyt alkoi jo löytyä kahlaajiakin, liroja, valkoviklo, meriharakoita ja rantasipejä. Käki jatkoi kukkumistaan vastarannalla ja kaksi pensaskerttua tuli aivan tornin viereen. Teeriä pulputti viereisessä metsikössä ja kurjet töräyttelivät parkkipaikan viereisellä pellolla. Aamu oli todella miellyttävä, yllättäen edes itikat eivät vielä vaivanneet. Lahdelta löytyi myös heinätavipariskunta, joka sai ihailua osakseen. Suunnitelmana oli jatkaa rantaan staijaamaan, mutta kaunis aamu sai ajan vierähtämään lintutornilla. Parkkipaikan vieressä pihlajassa laulanut leppälintu jatkoi lauluaan palatessamme autoille. Jukka jotenkin onnistui löytämään leppälinnun lipputangon nupista laulamasta, itse en kyllä nähnyt kuin lipputangon nupin. Ehkäpä matkanjohtajan olisi sittenkin pitänyt määrätä myöhäisempi herätys?


Etsi kuvasta leppälintu? Kuva©Tuija Palonen

Päätimme vaihtaa hieman toisenlaiseen näkymään, ja siirryimme vastarannalle Vilkkilänturan tornille. Pitkokset kulkivat ensin mukavan saniaislehdon läpi, jonka jälkeen siirryttiin vanhaan havumetsään. Lahden ruovikosta kuului heikosti pensassirkkalintu. Kuusitiainen matki kovasti pikkusieppoa, mutta aitoa ei kuulunut. Harmaasieppo kyllä löytyi, ja tornilta korppi. Virallinen aamiainen kutsui porukkamme takaisin Lypsyniemeen.

Fotofennican esittely Arktikapäivällä kiinnosti retkeläisiä. Kaukoputkia pääsi testaamaan aidoissa olosuhteissa. Kuva©Tuija Palonen

Aamiainen oli perusaamiainen puuroineen ja leipineen, mutta aikaisesta herätyksestä johtuen kävi lähes lounaasta. Aamiaisen jälkeen oli aika suunnata katsomaan arktikapäiviä. Omasta mielestään meidän autokuntamme osasi ajaa perille, mutta tulikin sitten käännyttyä yhtä tienhaaraa liian aikaisin. Ja kaikki muut seurasivat tietenkin perässä, vaikka Jukka väitti, että tiesi meidän ajaneen harhaan. No, oikea paikka löytyi kuitenkin pian ja autot saatiin juuri ja juuri parkkiin, sen verran suosittu tapahtuma nuo arktikapäivät olivat. Harmi, ettei PiLYn alueella oikein ole tilaisuutta järjestää vastaavaa isoa tapahtumaa. Arktikatornin juurelta löytyi mm. Kymenlaakson Lintutieteellisen Yhdistyksen koju vahvistettuna Lintuvarusteen tuotevalikoimalla, linnunpönttöjä, karttoja ja letun paistokojuja. Staijauspaikalta rannasta löytyi Fotofennican esittely, joka sai osan porukasta testaamaan kaukoputkia ja kiikareita aidoissa olosuhteissa. Valitettavasti muutto oli hiljaista, ja vain yksittäisiä pieniä parvia meni kaukana horisontissa. Läheltä löytyi kuitenkin haahkoja, merihanhia, muutama valkoposkihanhi ja silkkiuikkuja. Paluumatkalla rannasta lounaalle poikkesimme Virolahden museon pihassa, jossa pääskyjen lisäksi oli muutama lehtokerttu.

Iltapäivällä ohjelmassa oli Kurkelan pellot ja torni, mikäli torniin vain mahtuisi. Viikonlopuksi muotoutunut Vaalimaan rekkajono pääsi yllättämään heti 6-tien risteyksessä. Rekkoja oli jatkuvana jonona tienlaidassa parkissa? Onkohan tuossakaan mitään järkeä? Käännyimme Kurkelan ensimmäisestä tienhaarasta, ja huomasimme pian, että kaksi jälkimmäistä autokuntaa oli kadonnut jonnekin rekkojen taakse. Puhelin kauniiseen käteen ja ihmettelemään, missä kukin on? No, toinen porukka oli lähtenyt Kurkelan toisesta tienhaarasta. Sovittiin, että nähdään mahdollisesti tornilla. Pysähdyimme ensiksi pellon laitaan, jossa oli runsaasti kuoveja ja muutamia vikloja. Kaukaa pellon toiselta puolen kuului peltosirkku, jota ei kyllä kuullut kukaan muu kuin Jukka. Paikalle sattui muitakin pirkanmaalaisia, Sulkon Matti, joka oli jo pitempään viihtynyt Virolahdella. Kuulumisien vaihto ei tuottanut muuta uutta tietoa kuin sen, että Kurkelan torni oli täynnä.

Ajoimme varmuuden vuoksi Kurkelan petotornin ohi, parkkipaikka oli täynnä, samoin kuin suuri torni, joka kooltaan ja muodoltaan muistutti lähinnä tanssilavaa. Tästä johtuen siirryimme Kurkelan suoralle staijaamaan, josta Venäjän puolelle oli kirjaimellisesti vain kivenheitto. Pellolta löytyi sopivalta paikkaa lato, jonka viereen mahtui useampikin staijaamaan. Paikalla oli muutama muukin lintuharrastaja, rajavyöhykkeen ilmatilan tarkkailu saattoi alkaa, peltosaarekkeen puskissa viihtyvän punavarpusen säestyksellä. Kirkkaalta, pilvettömältä taivaalta oli vaikea löytää yhtään mitään. Nuotitus oli tehtävä horisontin puunlatvusten lajin ja muodon perusteella, eli se oli parhaimmillaankin vaikeaa. Taivaalta löytyi hiirihaukkoja, muutama tuulihaukka ja lisäksi pellolla ruokaili satapäinen parvi sepelkyyhkyjä. Horisontin yläpuolelle nousi jostakin mustavalkoinen lintu, jonka tunnistin nopeasti kattohaikaraksi. Sitten vaan epätoivoinen nuotitus muulle porukalle ja onneksi kaikki ryhmäläiset näkivät sen. Illalla selvisi myös, että Kurkelan tornissa ollut toinen puoli ryhmästämme oli nähnyt saman linnun onnistuneesti. Illallisaika alkoi lähestyä, mutta taivaalta löytyi vielä kiikariin eksoottisen näköinen petolintu. Nuotituksella se saatiin kiikareihin, mutta pilvettömältä taivaalta sen putkeen löytäminen oli lähes mahdotonta. Jännitys tiivistyi, kun väritys ei heti ensialkuun täsmännyt oikein mihinkään.

– Hakekaa nyt joku ihmeessä se putkeen! Jukkakin hermostui.

Vesa löysi linnun putkeen, koska kukaan ei uskaltunut irrottaa kiikareitaan linnusta. Alkoi tuntomerkkien luettelu: lähes valkoinen pohjaväri, tumma karpaalilaikku, voimakas tumma reunus siivissä ja pyrstössä. Lintu tuli suoraan päältä yli, ja määrittyi lopulta vaalean muodon mehiläishaukaksi. Ei siis suurharvinaisuus, mutta hieno näky silti. Nyt saattoi lähteä tyytyväisin mielin illalliselle Lypsyniemeen.

Eilisillasta viisastuneena varustauduin illan visiittiin Hurpun staijikalliolle paksuilla hanskoilla ja pipolla. Yritimme löytää merivartioston rannasta mustaleppälintua, mutta paikalta löytyi vain mökkiläisiä ja pari rantasipiä. Varustautuminen kylmään tuuleen oli turhaa, Hurpussa pärjäsi hyvin ohuilla hanskoilla ja lippiksellä. Muuttoa soljui yksittäisinä, harvoina parvina ohitse.  Koska  ilta oli kuitenkin kaunis, niin lintujen vähyys ei haitannut.

Lauantai

Lauantaiaamu oli kaunis kellon ajasta huolimatta. Jostain syystä puoli viiden varhaisaamiainen ei tuntunut ollenkaan niin tuskaiselta kuin perjantaina. Johtuisiko tottumisesta, vai siitä, että väsymys alkoi lähennellä hysteriaa? Sääennuste lupasi muuttotuulta, siispä Hurppuun staijikalliolle. Saapuessamme paikalle oli kalliolla jo 60 staijaria jonossa. Valkoposki- ja sepelhanhia muutti harvakseltaan ja parvista etsittiin kiihkeästi punakaulahanhea, sitä kuitenkaan löytämättä. Tunnelma oli oikein leppoisa ja oli mielenkiintoista myös tarkkailla toisia staijareita. Osa oli varautunut olemaan paikalla koko päivän, oli pehmustettua retkituolia, pilkkihaalaria ja valtaisia eväskasseja. Paikalle saapui myös alan konkari hitaasti kävelykepin kanssa ja valtavassa untuvatakissa, nuorempi polvi kantoi konkarin kaukoputken ja retkituolin. Konkarille pystytettiin putki ja samalla selvisi, että kaverin selkä oli pysyvästi jäänyt sen verran kumaraan, ettei kaukoputken puoleen tarvinnut enää erikseen kumartua. Minkälaista se oma käpöttely on parin-kolmenkymmenen vuoden kuluttua? Ellei sitten ole jo koheltanut itseään hengiltä jossain rantakivikossa siihen mennessä?

Aamustaiji Hurpussa. Kuva©Seppo Mäntynen

Aamiaisen jälkeen päätimme käydä Vilkkilänturan tornilla, sillä viereisessä metsikössä oli nyt varmasti kuultu pikkusieppo. Tornin parkkipaikalla ollessamme ylitse lensi kohtalaisen kokoinen valkoposkihanhiparvi ja kauempaa kuului lisää. Tästä huolimatta lähdimme tornille, mikä kannattikin. Pitkoksille kuului puukiipijän laulu ja koivujen latvassa ruokaili muutama pyrstötiainen, jotka ovat aina yhtä kivoja seurata. Nyt onnisti myös kuusikossa, pikkusieppo lauloi tornin vieressä kuuluvasti. Lintulahdella ei juurikaan ollut mitään ihmeellistä, muutama hiirihaukka kieppui horisontissa. Sen sijaan taivaalla meni useita parvia hanhia, lähes kaikki mantereen puolella. Muutto oli revennyt. Nyt tuli kiire korkealle, Hurpusta ei mantereen muuttoa näkisi. Minne? Kurkelaan? Ihan varmasti kuin tykillä ammuttu. Selän takanahan on Kellovuoren torni, jokseenkin pelottavan näköinen rakennelma. Mutta lähellä ja helkkarin korkea. Sinne siis. Pikamarssi autoille ja porukka autoihin. Ja taas Jukka lähti väärään suuntaan. No, me ehdimme ensiksi tornille, josta pari ornia juuria poistui. Tornin juurella oli pieni rengastusasema perhosansoineen ja itse torni melkoinen hökötys, mutta ei kun ylös. Vaikka olikin ’omalla vastuulla’- laput.

Näkymä Kellovuoren lintutornista Venäjän puolelle. Kuva©Tuija Palonen

Tornista avautuva maisema oli kerrassaan huikea. Koko porukkamme ei mahtunut kerralla torniin, mutta osa ei edes halunnut korkeaan ja kevytrakenteiselta näyttävään torniin. Maisemia ehti ihailla hetken ja sitten lounaasta alkoi lapata hanhea. Ensin muutaman sadan linnun parvia, ja sitten isompia. Suurimmissa parvissa saattoi olla parikin tuhatta lintua. Näinkin suuria parvia oli vaikea laskea pilvettömältä taivaalta. Seurasimme muuttoa noin puolitoista tuntia, jona aikana sepel- ja valkoposkihanhia muutti noin 11 000 lintua. Lisäksi taivaalta löytyi hiirihaukkoja ja muutama merikotka. Ihan osattomiksi kallion laelle jääneetkään eivät jääneet, suurimmat parvet tulivat suoraan yli, ja tornin juurella männyissä pyöri käpylintujen lentopoikue. Lounaalle saatettiin lähteä tyytyväisinä, oikeaa arktikaakin oli nähty retkellä.


Arvaa montako sepelhanhea on kuvassa? Vastaus blogimerkinnän lopussa. Kuva©Tuija Palonen

Lounaan jälkeen muutto oli hieman tyrehtynyt, niin päätimme lähteä tutustumaan Väkevänjärven maastoon. Ohjelmassa oli siis autojen tankkaus, ja komea, aurinkoinen keli vaati myös jäätelöä. Kun matkustajat ja autot oli tankattu, otettiin jälleen suunta itään rekkajonon ohi. Samalla selvisi mikä on lintutiedotuksessa kummitellut Eastgate, kysymyksessä on huoltoasema Kurkelantien ja 6-tien itäisessä risteyksessä. Väkevänjärven tornilta löytyi kaulushaikara sekä lapasorsia, myös taivaanrannassa kaarteleva hiirihaukka näyttäytyi. Haarapääskyt kävivät läheisen liikennemerkin päällä tarkkailemassa tieltä käsin tarkkailua suorittaneita. Hely ja Markku lähtivät jonkin ajankuluttua jo kohti Tamperetta muiden miettiessä jatkosuunnitelmaa. Tornilta näkyi yllättävän huonosti järven selälle, joten siirryimme vähän matkaa eteenpäin. Iltapäivän lintutyhjiö piti näköjään taas paikkansa, järven selältäkään ei löytynyt kuin kuikka. Korviimme oli kiirinyt huhu, että järven pohjoisrannasta löytyisi loistava jäätelöpaikka. No, oli kuuma, niin sinne sitten. Paikalla ei kyllä ollut minkäänlaisia aukioloaikoja näkyvissä. Kiertelimme hetken murheellisina pihassa, mutta paikka pysyi hyvin aution oloisena. Ilmeisesti paikka on nykyään vain majoituskäytössä. Koska muutto oli tyrehtynyt, ja eilinen staiji Kurkelan suoralla oli tuottanut hyviä tuloksia, päätimme suunnata sinne. Matkalla heräsin siihen, että kuskimme Jyrki väänsi radion isommalle. Lämmin päivä alkoi väsyttää itse kutakin.

Väsynyt ja hysteerisen väsynyt?  Kuva©Tuija Palonen

Taivaalle oli noussut pari pilvenhattaraa, mutta varjostajiksi niistä ei juurikaan ollut. Eilinen sepelkyyhkyparvi oli kaksinkertaistunut, pellossa oli ilmeisesti jotakin erityisen herkullista syötävää. Taivaalta löytyi pari nuolihaukkaa ja jälleen kerran lisää hiirihaukkoja. Jossain välissä Kurkelan tornilta kiiri häly lähestyvästä haarahaukasta, mutta sitä ei koskaan saatu suoralta näkyviin. Retken rasitus alkoi jo näkyä, Jyrki suoritti taivaan tarkkailua vaakatasosta ja Jukka kivellä istuen. Lypsyniemeen palattiin suosiolla ajoissa illalliselle.

Illallisen jälkeen saatiin vähän uutta puhtia, ja kohteena oli Lintulahti. Ensimmäinen autokunta oli jo ehtinyt olla hyvän aikaa paikalla, kun saavuimme tornille. Ruokosirkkalintu kuulemma kuului rakennuksen toiseen päätyyn, joten sinne siis. Rantalepissä ruokaili vielä pikkutikka, joka suhtautui nuivasti puiden alle pysähtyneisiin lintuharrastajiin. Kesäillasta löytyi ainakin hyttysiä, ja ne puolestaan löysivät ruokaa meistä. Ruovikosta kuului pensassirkkalinnun sirinä ja lopulta ruokosirkkalinnun soinnuton surina. Olimme kuunnelleet tätä hartaasti paikoillaan ja pikkutikka oli uskaltautunut alemmaksi rantalepässä. Kun Lehtisen Jarmo ja Jukka liikahtivat puun juurella, herrojen päiden korkeudella ollut tikka säikähti ja lähti kirjaimellisesti korvan juuresta lentoon kiukkuisesti varoitellen. Ilta päätettiin aikaisin, ja olimme sängyn pohjalla jo kymmenen aikaan.

Sunnuntai

Viimeinen aamu jatkettiin samalla puoli viiden linjalla. Nyt tosin osa jäi jo nukkumaan. Päätimme aloittaa perinteisesti visiitillä Lintulahdelle. Kahlaajia tuntui ilmaantuneen vähän enemmän, tornille näkyi useita liroja ja valkovikloja. Lahdella saalisti myös ampuhaukka. Jatkoimme aamua staijauksella rannassa, josko vielä olisi muuttoa. Aamu lupaili taas kuumaa päivää. Eiliseen verrattuna muutto oli vaisua, ja jotenkin oli nurinkurinen olo. Syy tähän selvisi pian, valkoposkihanhet tarkkailivatkin staijaajia, eikä päinvastoin. Aamu sujui rauhallisesti ja suunniteltiin päivän ohjelmaa, joka tänään olisi lyhyempi. Lähtö kotiin olisi jo lounaan jälkeen.

Rannassa staijaamassa vai staijattavana? Kuva©Seppo Mäntynen

Aamiaisen jälkeen loppukin porukka liittyi seuraamme ja lähdimme Klamilan lenkille. Ensimmäiseksi suuntasimme Ravijoelle, jossa tutustuimme Harjun oppimiskeskuksen pihapiiriin, jossa on mahdollista liikkua lukukauden ulkopuolella. Hevosia ja hevosniittyjä oli paljon, ja sitä myöten myös hyttysiä. Punavarpuset lauloivat pensaissa ja pääskysiä kierteli ympärillä, mutta sitä kaivattua lajia ei vaan kuulunut. Peltosirkku oli täälläkin upeista puitteista huolimatta hiljaa. Jätimme hevoset ja puutarhat ja jatkoimme kohti Klamilaa, pysähdellen välillä peltoaukeilla ja peltosirkkua kuulostellen. Menestys oli huono ja kurvasimme Klamilan tornille. Jukka asetteli Mondeota parkkiin, mutta meidän autokuntamme katsoi, että tie jatkuu hyväkuntoisena tornillepäin. No, eikun autolla eteenpäin, yksi matkanvetäjän mielilausahduksiakin on: bongari ei kävele ellei ole pakko. Tie jatkui kalliolle kirjaimellisesti tornin alle, johon auto jäi parkkiin. Syykin tien hyvään ajettavuuteen selvisi, paikalla oli sijainnut ilmatorjunta-asema. Itse torni oli kyllä pelottavin viritys tähän mennessä, harva ja korkea. Kellovuoren torni alkoi äkkiä vaikuttaa matalalta ja tukevalta ja ilkivallasta kärsinyt Knuutilan torni Nokialla kaikkine aukkoineen tiiviiltä. Ylimpään kerrokseen oli kuitenkin kiivettävä, vaikka ensimmäiseltä tasolta ei enää pystynyt katsomaan alaspäin. Jukka, joka jäi suosiolla ensimmäiselle tasolle, huuteli ylös asti kiivenneille, että lattia on aika vaarallisen näköisesti notkolla alaspäin. Ylhäällä tuli ihailtua maisemia jonkin aikaa, mutta koska taivas oli yksittäistä varpushaukkaa lukuun ottamatta tyhjä, lähtö alaspäin oli houkutteleva. Jyrkät portaat olivat sen verran häijyt, että allekirjoittanut suosiolla peruutti ne alas. Ei tullut mieleenkään vilkaista alaspäin, olisin jäänyt siihen paikkaan. No, selvisin kalliolle kuitenkin kunnialla, enkä suinkaan vapaapudotuksella.


Miksi kävellä, kun autolla pääsee melkein torniin? Klamilan hurja lintutorni. Kuva©Tuija Palonen


Itse kukin tuli varovasti tornista alas. Kuva©Tuija Palonen

Muiden alastuloa odotellessa kuuntelimme kalliosuolta kuuluvia punajalkavikloja ja ohi lentäviä käpylintuja. Kuuma päivä sai puheen kääntymään jäätelöön ja tienvarressa nähtyyn jäätelökioskikylttiin. Josko nyt olisi parempi menestys kuin eilen? Pienen seikkailun jälkeen jäätelökioski löytyi paikallisesta satamasta, mutta taas edessä oli pettymys: avaamme 14.6.tta. Mikä näitä yrittäjiä vaivaa? Paikkakunta täynnä lintuharrastajia ja kaikki kiinni. Jatkoimme operaatio peltosirkkua, ja ajoimme peltoaukeiden poikki 6 tielle. Ei edelleenkään menestystä. Sitten seuraavalta poikkitieltä taas etelään kohti Ravijokea. Pysähdys peltoaukealle, josta kyllä löytyi saalista kantava ruskosuohaukka ja tuulihaukkoja, mutta ei peltosirkkua. Jälleen eteenpäin. Seuraavan peltoaukean äänimaisemaan kuului huuto ’menkää pois’ ja vihainen emäntä. Huolimatta siitä, että olimme yleisellä tiellä, jatkoimme matkaa eteenpäin ja vihdoin tärppäsi. Tuulesta huolimatta peltosirkun laulu kuului peltosaarekkeen tienoilta vaimeana. Seurasi eliskättelyitä ja karkkitarjoilu. Pysähdyimme vielä varmuudeksi seuraavalla peltoaukealla, jonka laidassa olevan talon aidasta löytyi laulava peltosirkku. Vähän sijainti epäilytti, mutta talon isäntä, joka tuli pihalle tarkastamaan mikä harvinaisuus hänen aidastaan löytyi, osoittautui huomattavasti lintuharrastajaystävällisemmäksi kuin edellisessä paikassa. Lintu oli hyvin näkyvillä, joten kaikki pääsivät myös ihailemaan tätä Pirkanmaalta lähes tyystiin kadonnutta lajia.

Lähtötunnelmissa onnistuneen retken jälkeen. Kuva©Tuija Palonen

Lypsyniemessä pakkasimme tavaramme ja siirryimme lounaalle. Pyhäpäivän kunniaksi jälkiruokana oli oikein kuivakakkua, ja emännät saivat kovasti kiitoksia hyvästä muonituksesta retken aikana. Kirjurimme olivat tehneet ahkerasti töitä, ja retken lajimääräksi saatiin 131 lajia ( lista alla ). Sovimme vielä yhteisen kahvitauon matkalla ABC:llä. Jukka ajoi edellämme Lypsyniemen tiellä, kun Mondeo väläytti hätävilkkuja. Samalla hetkellä kännykkä piippasi lintutiedotuksen hälyä. Kurkelan torni näki käärmekotkan eteläpuolella. Lyhyen mietinnän jälkeen tulimme siihen tulokseen, ettei Kurkelaan ennätä ajoissa, jos lintu on eteläpuolella. Pahus. Olimme jo kääntyneet 6-tielle kohti Tamperetta, kun käärmekotka päivittyi. Oli lähtenyt Kurkelasta lounaaseen.

Tapasimme muut autokunnat ABC:llä, ja tottakai käärmekotka oli puheenaiheena. Mieliala oli vähän sellainen, että ei sitä kuitenkaan olisi ajamalla saanut näkyviin. Totesin, että pelkkä paikallaan pysyminen olisi riittänyt.

– Arvatkaas, mikä on Kurkelasta lounaaseen? Lypsyniemi. Jos oltaisiin lähdetty 40 minuuttia myöhemmin..

Pettymyksen huokaus oli äänekäs. Tästä ja muutamista muista näkemättä jääneistä lajeista huolimatta reissu oli onnistunut, ja tulee varmasti olemaan tulevaisuudessakin PiLYn retkiohjelmassa. Omasta puolestani haluan vielä kerran kiittää osallistuneita ja erityisesti kimppakyytikuskeina toimineita jäseniä.

VASTAUS: Sepelhanhikuvassa lentää noin 650 sepelhanhea.

LAJILISTA

1. Kuikka 45. Kuovi 89. Pensassirkkalintu
2. Silkkiuikku 46. Punajalkaviklo 90. Ruokosirkkalintu
3. Merimetso 47. Valkoviklo 91. Ruokokerttunen
4. Kaulushaikara 48. Mustaviklo 92. Rytikerttunen
5. Harmaahaikara 49. Liro 93. Rastaskerttunen
6. Kattohaikara 50. Rantasipi 94. Kultarinta
7. Laulujoutsen 51. Merikihu 95. Hernekerttu
8. Kyhmyjoutsen 52. Pikkulokki 96. Pensaskerttu
9. Metsähanhi 53. Naurulokki 97. Lehtokerttu
10. Merihanhi 54. Kalalokki 98. Mustapääkerttu
11. Kanadanhanhi 55. Selkälokki 99. Sirittäjä
12. Valkoposkihanhi 56. Harmaalokki 100. Tiltaltti
13. Sepelhanhi 57. Merilokki 101. Pajulintu
14. Haapana 58. Kalatiira 102. Hippiäinen
15. Tavi 59. Lapintiira 103. Harmaasieppo
16. Sinisorsa 60. Kesykyyhky 104. Pikkusieppo
17. Heinätavi 61. Uuttukyyhky 105. Kirjosieppo
18. Lapasorsa 62. Sepelkyyhky 106. Pyrstötiainen
19. Punasotka 63. Käki 107. Hömötiainen
20. Tukkasotka 64. Tervapääsky 108. Töyhtötiainen
21. Haahka 65. Käenpiika 109. Kuusitiainen
22. Telkkä 66. Palokärki 110. Sinitiainen
23. Tukkakoskelo 67. Käpytikka 111. Talitiainen
24. Isokoskelo 68. Pikkutikka 112. Puukiipijä
25. Mehiläishaukka 69. Kiuru 113. Pussitiainen
26. Merikotka 70. Törmäpääsky 114. Närhi
27. Ruskosuohaukka 71. Haarapääsky 115. Harakka
28. Varpushaukka 72. Räystäspääsky 116. Naakka
29. Hiirihaukka 73. Metsäkirvinen 117. Varis
30. Sääksi 74. Niittykirvinen 118. Korppi
31. Tuulihaukka 75. Keltavästäräkki 119. Kottarainen
32. Ampuhaukka 76. Västäräkki 120. Varpunen
33. Nuolihaukka 77. Peukaloinen 121. Pikkuvarpunen
34. Pyy 78. Rautiainen 122. Peippo
35. Teeri 79. Punarinta 123. Järripeippo
36. Fasaaani 80. Satakieli 124. Viherpeippo
37. Luhtakana 81. Leppälintu 125. Tikli
38. Nokikana 82. Pensastasku 126. Vihervarpunen
39. Kurki 83. Kivitasku 127. Pikkukäpylintu
40. Meriharakka 84. Mustarastas 128. Punavarpunen
41. Kapustarinta 85. Räkättirastas 129. Keltasirkku
42. Töyhtöhyyppä 86. Laulurastas 130. Peltosirkku
43. Suokukko 87. Punakylkirastas 131. Pajusirkku
44. Taivaanvuohi 88. Kulorastas

 

Leave a comment