Pirkanmaan linnusto

PiLYssä on herännyt henkiin haave saada kerättyä vuosikymmenten lintutietous maakuntamme linnustosta. Ensimmäisen kerran moinen ajatus julkilausuttiin jo vuonna 1983 hautautuen vuosiksi eteenpäin. Täysin se ei unohtunut ja uutta potkua hanke sai muutaman muun yhdistyksen valmiiksi tekemästä vastaavanlaisesta hankkeesta.

Kirjahankkeesta pidettiin pari alustavaa kokousta 2004 mutta vasta vuonna 2006 alkoi kirjan tarkempi runko hahmottua. Työtä on kuitenkin valtavasti tehtävänä. Samalla kun kerätään kaikkea olemassa olevaa ja aiemmin julkaistua lintutietoa, pitää kartoittaa maakuntamme linnuston nykytilaa mahdollisimman hyvin ja kattavasti. Tätä on viime vuosina jo paljon tehty mutta sarkaa riittää ja selvityksessä tarvitaan iso joukko harrastajia.

StaijariOsallistu Pirkanmaan linnustoa selvittävään hankkeeseen! Kuva © Peter Uppstu

Myös vanhoja tietoja ja katsauksia pitää koota nykyaikaiseen talletusmuotoon tietokoneelle, mikä ei ole nopeata puuhaa. Samoin viime vuosien kartoitusten tuloksia on vietävä koneelle. Uudet havainnot sentään saadaan Tiira-havaintojärjestelmään ja mitä paremmin kaikki harrastajat havaintonsa Tiiraan ilmoittavat, sen kattavampi lintutietous Pirkanmaalta saadaan. Se tulee olemaan yksi kantavista voimista koko hankkeessa.

Lue lisää pesimälinnuston kartoituksista Pirkanmaalla.

Kirjan aikataulu

On tärkeää saada kevääseen 2009 mennessä mahdollisimman paljon vanhoja havaintoja tietokoneelle ja Tiiraan. Varsinkin harrastajien tekemät linnustolaskennat vaikkapa jollakin peltoaukealla vuosia sitten olisi erittäin tärkeää saada talletetuksi. Samoin jos olet seurannut jonkin järven, metsäalueen tms. linnustoa niin tuloksiasi tarvitaan. Tai jos olet seurannut tiettyä lajia pidempään tai kartoittanut jostain kunnasta mitä tahansa lajia, kaikki tieto on arvokasta ja nyt tieto pääsee oikeuksiinsa. Ota pikimmiten yhteyttä päätoimittaja Pekka Rintamäkeen jos sinulla on vähänkään tällaista aineistoa.

Historiikin kirjoitus etenee pitkälle 2008 ja pikku hiljaa aloitellaan lajiosuuden kirjoittamista. Syksyllä 2008 arvioidaan miten kesän selvitykset ovat edenneet ja mihin vuonna 2009 vielä pitää panostaa. Kirjoittamisen pitää edetä siinä siivellä ja 2010 toivottavasti ollaan jo pitkällä.