Retkikertomukset

Kaikki tapahtumat | Lintuillat | Retket ja koulutukset | Retkikertomukset

06.01.2012 - Loppiaisena linturetkellä Nokialla

Nokian lintukoulun kymmenes toimintavuosi käynnistyi mukavalla ja jo perinteeksi tulleella lintutapahtumalla. Kokoontumispaikaksi on vakiintunut sorsien talvehtimiskeskus.

Kvaak, kvaak... kuuluu Kylmänojalla komentavasti, kun sinisorsien lauma lehahtaa purosta kohti ohikulkijoita. Sorsat hyökkäävät oitis ruokailemaan, kun pussit rapisevat ja siemeniä tai muuta ruokaa niille tarjotaan. Onni koitti sorsille, kun kerralla paikalle saapui loppiaisen kunniaksi useampi ruokkija.


Sinisorsat kokoontuvat Kylmänojalle, seasta voi löytää tavin tai haapanan. Kuva©Anne Viitalaakso

Loppiaisen lintukoulutapahtumaan osallistui yli kaksikymmentä henkilöä. Nimilista laitettiin kiertämään. Mukana oli useita perheitä, mikä on erittäin ilahduttavaa. Nokian lintukoulun perustaja Pirkka Lappalainen oli tullut paikalle ja myhäili mielessään. Samoin Anne Viitalaakso oli tyytyväinen siitä, että vanhemmat tuovat lapset ja nuoret lintu- ja luontoharrastuksen pariin. "Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa." Luontotietous ei mene hukkaan.


Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.. Eetu kiikaroi sorsia. Kuva©Anne Viitalaakso

Annen tervetuliaissanat jäivät kesken, kun tikliparvi tuli ruokailemaan puronvarren leppään. Kiikarit ja kaukoputket suunnattiin sinne. Saatiin ihailla yhdentoista tiklin kirkkaita värejä ja kaunista ääntä. Monilla suomalaisilla talvehtivilla linnuilla on upeat värit - sinisorsallakin.

Sinisorsia yritettiin laskea, mutta ne siirtyivät niin vikkelästi, että vain aktiivi lintuharrastaja, lintukerhon vetäjä, Jarmo Koivisto sai ne laskettua; koiraita oli 160 ja naaraita hieman vähemmän. Arviolta saatiin ynnättyä noin 300 sinisorsaa, jotka talvehtivat Nokian Kylmänojalla. Huomattiin kuitenkin, että osa ui jo kaukana ja osa sorsista kiipesi rinnettä ylös lähikerrostalon pihan ruokinnan luo.


Loppiaisretkellä oli ilahduttavasti paljon perheitä mukana. Kuva©Anne Viitalaakso

Leutona talvena sorsat levittäytyvät ympäri keskustaa. Mennyt syystalvi oli helppo nokialaisille sorsille, toisin kuin kaksi edellistä talvikautta, jolloin puro jäätyi lähes kokonaan. Hyvien ihmisten avulla sorsat selviytyivät kevääseen.

Nokian sinisorsakanta on kasvanut jatkuvasti. 1970-luvulla sinisorsia oli noin kuudesosa nykyisestä. Usein Kylmänojalla talvehtii haapana tai tavi, mutta nyt ei muita vesilintuja näkynyt sorsien seassa. Harmaalokkeja lensi yli, sillä ne kiertelevät Pyhäjärven ja kaatopaikan välillä.

Käveltiin tammukkapuron rantaa. Purotaimenen loiskahduksia ei ollut, mutta pikkupoikien lumikokkareet kyllä loiskuivat veteen. Tali- ja sinitiaisia, harakoita, naakkoja sekä variksia nähtiin reitin varrella, kun kuljettiin kävelytietä Nokianvirran koulun ympäri asuntoalueelle. Pensasaidoissa havaittiin mustarastas, pikkuvarpusia ja varpusia. Nokian myllyn suuntaan lensi puluparvi. Palattiin Kylmänojan sorsapaikalle takaisin, jossa syötiin eväitä katsellen sini- eli heinäsorsien elämää Kylmänojalla.

Osa retkeläisistä lähti kotia kohden ja osa jatkoi kohti kaatopaikkaa. Rääkynä kaatopaikalla oli melkoinen. Kaatopaikka oli suljettu ja tarkkailimme kaukaa aidan takaa. Harmaalokkeja arvioitiin olevan noin 1500 ja naakkoja ainakin 1000. Variksia oli vähintään sata. Kolmenkymmenen korpin lauma kronkkui ja välillä pariskunnat harjoittelivat soidinlentoa kääntyillen taitavasti siivillään ylösalaisin. Välillä kaikki linnut kohahtivat valtaisena parvena taivaalle ja sitten taas laskeutuivat kummuille ruokaa etsimään. Yhtään petolintua emme huomanneet, vaikka toisinaan kohina ja meteli oli melkoinen.


Kaatopaikalla lintuja tarkkailtiin vain aidan takaa. Kuva©Anne Viitalaakso

Yksi pojista kysyi: Mihin kaikki jätteet lopulta päätyvät? Pohdittiin nuorten kanssa kuin loppiaisen tähtiajatuksena sitä, mitä voisimme tehdä, ettei kaatopaikalle vietäisi niin paljon tavaraa. Kaatopaikkaroinaa on paljon, mutta paljon voi kierrättää. Lajittelun tärkeyttä ei liikaa opeteta. Sekajätteessä saattaa olla mukana ongelmajätteitä. Ravintoketjussa myrkyt päätyvät kaikkien elollisten haitaksi.

Retken lopuksi kierrettiin vielä Nokian eteläosaan, Pyhäjärven rannalle. Matkalla nähtiin iso (a25) viherpeipon parvi ja kymmenisen pikkuvarpusta ja keltasirkkua. Pyhäjärvellä oli noin 500 harmaalokkia ja myös muutama isokoskelo sukeltelemassa. Pikkupakkanen nipisteli poskipäitä ja tuuli voimistui. Hämärsi. Talvipäivän valonkajo punasi taivaanrantaa kolmetuntisen retken päättymisen merkiksi.