Rönninsalmi ja Välikönsalmi ovat matalia ja luhtarantaisia salmia, joissa levähtää ja pesii monipuolinen linnusto. Alueella sijaitsee kesäisin vilkkaasta toiminnastaan tunnettu Rönnin huvipaikka. Alue on hyvin saavutettavissa.

Yleistä

Rönninsalmi ja Välikönsalmi yhdistävät kaksi suurta Längelmäveden selkää, Koljonselän ja Ristiselän.. Salmet ovat matalia ja ruovikkoisia, osittain luhtarantaisia. Osa alueesta kuuluu Naturaan. Veneliikenne on kesäisin, varsinkin loma-aikaan vilkasta. Tämä on heikentänyt salmien arvoa lintujen pesimäalueella.

Saapuminen

Rönni sijaitsee ajettaessa Oriveden asemalta Eräjärven ja Kuhmalahden suuntaan tietä nro 3260. Matkaa Oriveden asemalta on 9.5 km.

Autot voi jättää Orivedeltä päin saavuttaessa vähän ennen siltaa ja huvipaikkaa olevalle parkkipaikalle tai sitten sillan viereiselle parkkipaikalle.

Retkeily alueella

Lintuja kannattaa katsoa Välikönsalmen reunamilta. Tämän salmen ja sen luhtarannat näkee osittain sen parkkipaikan reunoilta, joka sijaitsee vähän ennen siltaa ja huvipaikkaa Orivedeltä päin tultaessa.

Sillalta ja sillan alta näkee etenkin läntisen vesialueen kohtuullisen hyvin. Lisäksi huvialueen sisäpuolelta rannasta näkee melko hyvin pohjois-itä- suuntaan. Portit ovat usein avoinna.

Rönnin huvipaikalla on useasti kesäaikaan varsinkin iltaisin erilaista ohjelmaa, joka haittaa tuntuvasti lintujen katselua ja kuuntelua.

Vähän matkan päässä Rönnin silloista Eräjärven suuntaan sijaitsee Kuoresalmi. Tämä salmi kannattaa tarkistaa varsinkin vesilintujen muuttoaikaan keväällä. Auton voi pysäköidä sillan pieleen pois tieltä.

Liikkumisrajoitukset

Varsinkin Välikönsalmen rantaan on syytä mennä varoen, koska vesilinnut, lokit ja kahlaajat oleskelevat usein varsin lähellä rantaa.

Linnusto

 

Keväisiä uiveloita Rönnissä. Kuvaaja Jukka T. Helin.

Alueen linnusto on viime vuosien aikana köyhtynyt. Tähän on johtanut osittain vilkastuva veneliikenne kesäaikaan. Alueella näkee ja kuulee edelleen säännöllisesti lajeja, jotka ovat pirkanmaalaisittain kiintoisia. Lapasorsia ja heinätaveja oleilee ja pesii alueella pitkin kesää. Muuttoaikaan siellä voi nähdä mustakurkku-uikkuja, uiveloita ja muiden vesilintujen kertymiä. Rönni lähialueineen on lisäksi härkälinnun pesimäaluetta.

Muuttoaikaan, etenkin keväällä, alueella voi havainnoida muuttavia tai lepäileviä kahlaajaparvia. Tämä on kuitenkin riippuvainen vedenpinnan korkeudesta.

Kaulushaikaran puhaltelua kuulee usealtakin eri suunnalta. Luhtahuitti voi sivallella yön hämäryydessä. Toisinaan luhtakana kiljahtelee. Ruisrääkkäkin on raksuttelullaan luonut tunnelmaa kesäyöhön..

Petolinnuista Rönnin lähistöllä näkee säännöllisesti kalasääskiä, jotka käyvät alueella kalastelemassa. Mehiläishaukka on myös tuttu näky kesäaikaan.

Hyvällä onnella saattaa ennen Rönninkin alueella säännöllisesti pesinyt kuhankeittäjä vihellellä. Rantametsiköistä kiikiittelee pikkutikka.

Alueen harvinaisuuksia ovat olleet mm. muuttava haarahaukka, jalohaikara, liejukana ja lapintiainen.