Tervaleppäkorpi, lehtoa ja kevätmuuton tarkkailupaikka.

Sijainti

Mallasveden koillispohjukka Pälkäneen kirkonkylän vieressä. Kirkolta noin 200 m Onkkaalantietä Kangasalle päin on vasemmalla parkkipaikka ”Nuijan” juhlataloa vastapäätä. Parkkipaikan reunasta pääsee kävellen Lähteenkorvankuja-nimistä polkua jyrkkää alamäkeä rantaan saakka.

Retkeily alueella

Ranta-alue on osa Suomen ilmeisesti suurinta tervaleppäkorpea, joka ulottuu kirkon kohdalta noin 1,5 km rantaa pitkin luoteeseen päin noin 100–200 metrin levyisenä, vanhan järvenlaskun seurauksena syntyneenä vyöhykkeenä. Natura-alueen pinta-ala on 27 ha, mutta hyvää aluetta jatkuu sen ulkopuolellekin. Luontodirektiivin luontotyypeistä alueella esiintyy puustoista suota, metsäluhtaa sekä vaihettumis– ja rantasuota. Alue on vaikeakulkuista lukuun ottamatta muutamia polkuja, joista suurin osa johtaa yksityiskäytössä oleville rannoille. Lähteenkorvankuja on helpoin tapa tutustua alueeseen eikä vaadi kumisaappaita. Touko-kesäkuu on parasta aikaa.

Nuijan talolta rantaan johtavan polun päässä on pieni niemeke ja uimapaikka, josta hallitsee kaukoputkella Mallasveden pohjoisperukan. Jäiden lähdöstä kesäkuulle on parasta aikaa tarkkailla muuttavia ja muutolla levähtäviä lintuja.

Liikkumisrajoitukset

Tervaleppäkorpialueen rannassa on joitakin huvila- ja saunarakennuksia, joiden pihapiireissä liikkumista tulee välttää. Alue on muutoinkin niin vetistä ja vaikeakulkuista, ettei se suuremmin houkuttele poikkeamaan polulta.

Linnusto

Tervaleppäkorven pesimälinnuston tiheys on Pirkanmaan oloissa korkea, noin 500 paria / km². Alueella viihtyy muun ohella 2–3 pikkutikkaparia, kultarinta sekä useita sirittäjiä ja mustapääkerttuja. Kuhankeittäjään on mahdollisuudet toukokuun lopun tai kesäkuun varhaisaamuina. Satunnaisesti tavataan harmaapäätikka, idänuunilintu ja pikkusieppo.

Nuijan rannan edustalla on pieni Keiniänkari, jolle toisinaan pysähtyy muutolla lepäileviä kahlaajia, kuten karikukko. Mallasveden–Pälkäneveden reitillä voi toukokuussa nähdä Pirkanmaan oloissa kohtalaisia havaintoja arktisista läpimuuttajista. Selällä lepäilevä alli– tai mustalintuparvi on jokavuotinen näky ja sopivissa sääoloissa voi korkealla aamutaivaalla nähdä komeita kuikkaparvia. Kahlaajista muutolla on nähty tundrakurmitsoita ja vesipääskyjä. Merikihut lienevät jokakeväisiä ohimuuttajia. Allihaahkaparvi ja leveäpyrstökihukin on nähty satunnaisilla käynneillä. Säännöllisempi muutonseuranta toisi varmasti paljon mielenkiintoisia lisähavaintoja. Staijaus vaatii kuitenkin pitkää pinnaa ja säätietojen tulkintataitoja, sillä enimmäkseen joutuu tuijottamaan tyhjää taivasta ja järvenpintaa.