Siikaneva on Pirkanmaan suurin yhtenäinen suoalue. Siikanevalla on sekä keidassuon että aapasuon kasvillisuutta. Yleisin suotyyppi alueella on lyhytkorsineva. Suon keskellä on useita vanhan metsän saarekkeita. Pinta-ala on varsin iso: metsäsaarekkeineen yli 15 neliökilometriä. Suo on länsi- itäsuunnaassa yli 5 km ja etelä-pohjoissuunnassa maksimissaan noin 2,5 km.

Sijainti ja saapuminen

Alueelle pääsee parhaiten tieltä 66 kääntymällä Siikakankaantieltä Ollinkiventielle. Eteläiselle parkkipaikalle, joka sijaitsee Santakankaalla, pääsee ajamalla Ollinkiventietä etelään noin kaksi kilometriä, jonka jälkeen on viitta länteen parkkipaikalle. Tämä paikka on helpoin tapa lähteä Siikanevalle. Parkkipaikalta lähtee länteen kyltein ja sinisin maastomerkein osoitettu Siikanevan kierros on pituudeltaan 9,9 km. Kierros kääntyy kolmen kilometrin päässä pohjoiseen ja seitsemän kilometrin päässä kaakkoon kohti parkkipaikkaa. Santakankaalta voi valita myös Pikkulatosaaren kierroksen 2,6 km (erillinen kyltti ja viitoitus), mutta se jää vain suon itäpäähän.

Reitin voi aloittaa luonnollisesti myös em. koilliskulmalta, joka kuitenkin on huonommin löydettävissä kuin eteläinen parkkipaikka.

Alueelle on pääsy myös muista suunnista. Pohjoisessa voi kääntyä valtatien 66 Siikakankaantieltä Lintumäentielle, jonka eteläinen kääntöpaikka on suon pohjoisosassa lähellä Jaarikanmaata. Etelästä Oriveden puolelta pääsee suon reunaan joko Vääräjärvenmaalta tai ajamalla Rutajärven ohitse aivan suon eteläreunaan. Lännessä suon reunaan voi kävellä Katajaharjuntietä muutamia kilometrejä (tiellä on ajokielto). Yksi suunta kävelijöille on myös Särkikankaan kautta. Tänne tie lähtee Myllykylästä. Tien loppuosa on yksityistietä eikä maanomistaja halua tietä ajettavan.

Retkeily alueella

Alue on hallittavissa edellä mainituilta pitkospuilta. Jaarikanmaa on korkeampi mäki pitkospuureitin länsipäässä. Kaukoputkella sieltä on hyvät näkymät suon parhaille paikoille. Jaarikanmaalla on kiertoreitin varressa yöpymiseen soveltuva laavu tulentekopaikkoineen. Matkaa laavulle kertyy Santakankaalta 3,6 km.

Liikkumisrajoitukset

Suon paras osa eli läntinen alue Särkikankaan etelä- ja itäpuolella on luonnonsuojelualuetta, jolla liikkuminen on kielletty 1.4–15.7 välisenä aikana. Itäinen osa on soidensuojelualuetta aarnimetsineen. Aarnialueella on kasvien ja eläinten vahingoittaminen kielletty, samoin puiden ja puunosien ottaminen, tulen sytyttäminen, leiriytyminen ja roskaaminen. Soidensuojelualueella ei lintujen pesimäaikaan ole suotavaa poiketa polkureitiltä.

Linnusto

Pesimäaikaan alueen linnusto on tyypillistä suolinnustoa. Kahlaajista pesivät kapustarinta, töyhtöhyyppä, liro, isokuovi, valkoviklo ja ainakin aiemmin myös suokukko. Pikkulinnuista valtalajit ovat kiuru, niittykirvinen, västäräkki ja keltavästäräkki. Vesilinnuista tavataan sinisorsaa, tavia, jouhisorsaa, telkkää ja laulujoutsenta. Nuolihaukka, tuulihaukka, mehiläishaukka, hiirihaukka ja kalasääski pesivät myös alueella. Kurkia on useita pareja. Harvalukuisempia pesijöitä ovat esim. isolepinkäinen ja järripeippo. Pohjansirkku pesi ainakin aiemmin alueella. Metsäsaarekkeissa on aiemmin useina vuosina laulanut pikkusieppo. Myös pohjantikkaa ja isokäpylintua tavataan.

Muuttoaikoina on tavattu harvalukuisemmista petolinnuista haarahaukka, punajalkahaukka, arosuohaukka, maakotka ja suopöllö. Kahlaajista on tavattu mm. punajalkaviklo, mustaviklo, tylli, lapinsirri, suosirri, pikkusirri ja tundrakurmitsa. Jänkäkurppa soidinsi alueella eräänä keväänä. Hanhihavaintoja on metsähanhien ohella valkoposki– ja kanadanhanhista sekä myös tundrahanhista ja lyhytnokkahanhista. Harvinaisista pikkulinnuista on tavattu esim. lapintiainen.

Suota reunustavilla mäntykankailla pesii kulorastaan lisäksi myös kangaskiuru ja kehrääjä.

Maakotka on pesinyt viimeksi 1940-luvun alussa, muuttohaukka 1960-luvun alussa.

1990-luvulla alueella tavattiin myös kuukkelia ja riekkoa. Näistä ei kuitenkaan enää 2000-luvulla taida olla havaintoja.