NOKIAN LINTUKOULUN TOIMINTA 2009
Loppiaisralli 6.1.aloittaa tavallisesti Nokian Lintukoulun toimintavuoden. Vuonna 2009 oli loppiaisrallissa mukana kaksi joukkuetta lintukoululta. Keskustan sorsat laskettiin aluksi ja ihailtiin talvehtivaa haapanaparia.
Lintukoulun pöllöretkiä tehtiin helmikuussa ainakin viisi Nokialla ja / tai lähikunnissa. Kaikki retket tehtiin pienillä porukoilla ja toivomusten mukaan. Myyriä tuntui olevan varastoissa ja maastossa. 7.2. oltiin pöllöretkellä Nokialla ja Hämeenkyrössä. 10.2. käytiin Tampereen Aitolahdella Tarja Riihituvan toimiessa oppaana. Mukana oli yhteensä kahdeksan henkilöä. Sastamalan suunnalla retkeiltiin 17.2. kuuntelemassa pöllöjä. Pöllöretkellä 19.2. Siurossa havaittiin 15 pöllöä äänessä. Mukana oli kuusi henkilöä tälläkin reissulla kuten myös Hämeenkyrön 24.2. pöllöretkellä.
Kuukkeliretkellä 15.2. oltiin Virtain Pahalamminvuorella Kaijan opastuksella. Mukana oli noin kymmenisen henkilöä katsomassa kuukkeleita. Tämä alue on yksi viidestä kuukkelireviiristä Pirkanmaalla. Toivomme, että se rauhoitetaan, jotta alueellisesti uhanalainen kuukkeli säilyy.
Koskikararetki 21.2. Siuronkoskella tehtiin BirdLifen kummiretkenä. Mukana oli noin kymmenen henkilöä. Käytiin myös Hämeenkyrössä katsomassa talvehtivaa piekanaa.
Merikotkia nähtiin lumikenkäretkellä Pyhäjärvellä a10 pikkuporukan retkellä 26.2. tuiskusäässä.
Talvilintulaskentoja Kauniaisten reitillä jatkettiin. Talvella 1.3. oli kolme laskijaa, mutta syksyllä vain yksi. Toivottavaa olisi, että reittilaskentoihin saataisiin innostumaan uusia mukaan. Maaliskuun laskennassa käpytikkoja laskettiin ennätykselliset 28 reitin varrelta (8km). Hiiripöllö nähtiin syyslintulaskennassa 1.11.Kauniaisissa, jolloin laskettiin ennätykselliset 33 lajia. Muutenkin saatiin loppusyksystä ihailla Nokian Kauniaisissa hiiripöllöä ja viirupöllöjä. Useat lintuharrastajat kävivät niitä katsomassa. Alueella oli myös useita isolepinkäisiä.
Sata-Hämeen Vasamien, Siuron partiolaisten kanssa tehtiin kaksi retkeä pyynnöstä kevään aikana. Pöllövaelluksella 18.3. laskimme alkupiirissä, että retkelle oli lähdössä 19 henkilöä, joista lapsia oli 12. Purovaelluksella oltiin 27.5. partiolaisten kanssa Siurossa. Kuljimme osin suojeltua purolehtoa tutkien. Paistoimme rannalla nuotiolla makkaroita. Mukavia retkiä olivat molemmat.
Vesilinturetkellä 7.4. Siuron Knuutilassa bongattiin kuningaskalastaja kevätmuuttajien lisäksi.
Puurijärven retkellä oltiin pääsiäissunnuntaina 12.4. Puurijärven ja Isosuon alueella. Mukana oli kimppakyydein toistakymmentä henkilöä. Retken vetäjänä toimi Tarja Riihitupa.
Nokia-viikkoon olemme yleensä osallistuneet lintutapahtumalla. Niinpä 13.5. tarkkailtiin lintuja klo 17 -19 Knuutilan lintutornilla Siurossa Kaijan opastuksella.
Varpuspöllörengastuksilla oli mukana nuoria ja vanhempiakin 21.-22.5. Jaakko Syrjänen rengasti Harri Laurilan ruudun pikkupöllöjä. Myös Annika Rossi ja Mikko Honkiniemi olivat mukana emopyynnissä, jota nuoret pääsivät seuraamaan. Muillakin rengastuksilla oli mahdollisuus olla Annikan ja Mikon matkassa. Myös pönttötarkastuksia tehtiin lintukoululaistenkin kanssa.
Isokarin majakkasaariretki 6.-7.6.2009 oli kesän kohokohta. Merellä reissattiin 11 hengen porukalla. Marianne Nykänen oli tämän retken organisoija. Riskilöitä saatiin ihastella ja merikihuja sekä muita merilintuja. Majakka ihastutti kaikkia retkeläisiä. Lasten lintupäivää vietimme siellä ja keräsimme poikien kanssa havaintoja ahkerasti.
Satakieliretki 10.6. Nokian Kesäniemessä on jo vakiintunut lintukoulun retkiohjelmaan, mutta jostain syystä osallistujia ei ollut nyt kovinkaan monta.
Yölaulajaretkellä Pitkäniemessä 13.6. kuultiin myös satakieliä. Siellä oli mukana 25 henkilöä.
Lintukoulun kehrääjäretki pyöräillen Nokialla tehtiin 26.6. Rainer Mäkelän opastuksella. Pyöräiltiin Nokian kehrääjiä kuuntelemassa hyvin pienellä porukalla. Myös Tarjan opastuksella muutamat kävivät Ulvaanharjulla kehrääjiä kuulemassa heinäkuun vaihteessa.
Linturetkiä tehtiin loppukesällä vain pyynnöstä. Myös marjareissuilla havainnoitiin lepinkäisiä ja haukkoja. Atlashavaintoja kirjattiin taas lisää. Viimeiset haarapääskyn poikaset kurkkivat vielä pesässä Nokialla 4.9., mutta syksyinen tuulahdus oli jo ilmassa.
Yyterin retki tehtiin pikkuporukalla 2.9. ja siellä päästiin näkemään mm. muuttohaukka ja iso joukko kahlaajia.
Torronsuon ruskaretki 3.10. järjestettiin Nokian Luonto ry:n kanssa Tammelaan, Torronsuon Kansallispuistoon ja Hämeen Luontokeskukseen. Nokian Luonto ry avusti pikkubussin kustannuksissa.
Nokian Luonto /Lintukoulu järjesti paatsamakynä-piirustuskurssin Paljassuon Eräkämpällä 5.11. Kurssin ohjaajina toimivat veistäjä Jouko Vesala ja piirtäjä Paula Tuomola. Osallistujia oli yhteensä 12. Luontokuvapiirustuskurssi oli ainutlaatuinen. Nokian Luonto ry tarjosi tilaisuudessa makkarat.
Joutsenviikonloppuna Nokian Alasenlahdella kokoonnuttiin 21.11. joutsenia tarkkailemaan. Kaksi kyhmyjoutsenta oli myös paikallisena. Viikonloppuna tarkkailtiin PiLyn alueella joutsenia muuallakin.
Pirkanmaan Lintutieteellisen Yhdistyksen syyskokouksessa 27.11. Metsossa oli Anne Viitalaakso-Kaasalainen kertomassa lintukoulun toiminnan monimuotoisuudesta kuvaesityksen myötä.
Lintuvalokuvailta pidettiin pikkujoulutunnelmissa Nokian Kerholassa 10.12.
Reijo Lähteenmäki näytti tilaisuudessa hienoja lintukuviaan ja kertoi lintujen talviruokinnasta. Katsottiin kuvia myös kesän lintukouluretkeltä, Isokarin majakkasaarelta. Paikalla oli noin 20 henkilöä. Tarjottiin glögiä ja pipareita. Nokian Luonto ry kustansi Kerholan vuokran.
Vuosi oli retkipainotteinen (n.25 retkeä), mutta järjestettiin myös muita tapahtumia ja kurssikin. Kolme retkistä tehtiin BirdLifen kummiretkenä. Pirkka Lappalainen jäi pois lintukoulun vetäjistä, mutta on luvannut olla mukana lintukoulun tukijana ja retkioppaana edelleen. Tarja oli oppaana kolmella retkellä, Rainer Mäkelä yhdellä ja muilla opastivat Kaija ja/tai Anne.
Nokian Uutisten YhtäKöyttä-palstalla on ollut ilmoituksia ja lehdessä juttuja Nokian Lintukoulun tapahtumista, samoin Lintuviestissä ja Luonnonsuojelijassa. Pirkanmaan Lintutieteellisen Yhdistyksen Lintukoulu-sivuilla ja Pirkanmaan Luonnonsuojelupiirin Nokian Luonto ry:n sivuilla on tiedotettu tapahtumista. Myös sähköpostitse on lähetetty tiedotteita, mutta niistä päätettiin luopua, kun Lintukoulun sivuilla on tiedotteet.
Perhekeskeistä toimintaa painotetaan. Mukana on ollutkin eri ikäisiä ihmisiä Nokialta sekä muualta Pirkanmaalta.
Toivomuksia retkikohteista on esitetty - ja toiveita tapahtumista pyritään jatkossakin toteuttamaan.
Nokialla 30.12.2009 Anne Viitalaakso-Kaasalainen





