PiLY:n uutiset
Uutisvinkkejä voit kertoa www-vastaaville
Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys muisti rusorintakertun löytäjää
Tampereen Niemen omakotialueella asuva Jarmo Nygrén seurasi 26.4.2010 pihansa pikkuvarpusia. Samoissa puskissa liikkui pikkuvarpusten lisäksi oudon värinen, kerttumainen lintu. Jarmon lintukirjoista ei kyseisen kaltaista lintua löytynyt, mutta netistä löytämiensä kuvien perusteella hän määritti linnun rusorintakertuksi ja ilmoitti sen lintutietopalvelu Tiiraan. Tiistaiaamuna 27.4 hän havaitsi linnun uudestaan ja alueelle saatiinkin pian lisää etsijöitä. Vasta iltapäivän puolella lintu löytyi uudestaan ja tällöin määritys voitiin vahvistaa oikeaksi. Pirkanmaan ensimmäinen ja Suomen 25. rusorintakerttu oli löytynyt. Rusorintakerttu sai aikaiseksi varsinaisen ryntäyksen alueelle, sillä rusorintakerttuja harvoin tavataan sisämaassa. Pääosa havainnoista on rannikkokaupungeista tai ulkosaarilta. Viimeinen havainto linnusta kirjattiin vapunpäivänä 1.5, joten varmasti sadat ihmiset ehtivät näkemään Tampereen rusorintakertun.
Pirkanmaan Lintutieteellisen Yhdistyksen hallitus halusi muistaa Jarmo Nygréniä esimerkillisestä toiminnasta, joka mahdollisti rusorintakertun tarkkailun myös muille pirkanmaalaisille harrastajille lahjoittamalla tälle lintuoppaan uuden painoksen. PiLYn puheenjohtaja Jukka T. Helin ja varapuheenjohtaja Tuija Palonen kävivät yhdistyksen puolesta luovuttamassa Nygrénille uuden lintuoppaan, jotta harvinaisuudet olisi mahdollista tunnistaa helpommin tulevaisuudessa. Nygrén oli saamansa lahjaan tyytyväinen ja esitteli samalla pihansa linnustoa, johon kuuluivat mm. pönttöön asettuneet pikkuvarpuset ja koivun hangassa hautova sepelkyyhky. Rusorintakertun tapaus osoittaa, että hyviä havaintoja voi tehdä ja myös harvinaisuuden voi löytää omasta kotipihastaan.

PiLYn puheenjohtaja Jukka T. Helin (oikealla) luovuttaa lintuoppaan rusorintakertun löytäjälle Jarmo Nygrénille. Kuva©Tuija Palonen.
Julkaistu 06.06.2010





