PiLY:n uutiset

Uutisvinkkejä voit kertoa www-vastaaville

Uudenvuodenpäivänä Pirkanmaalla 4 000 laulujoutsenta

Uudenvuodenpäivänä (1.1.2012) tapahtui Pirkanmaalla todellinen joutsenrynnistys. Nopeasti jäätyvät vesistöt laittoivat joutseniin liikettä, vaikka isoja paikallisia kerääntymiäkin oli edelleen. On erittäin vaikeaa arvioida joutsenrynnistyksen kokonaismäärää. Voidaan kuitenkin varovaisuusperiaatteellakin päätyä vähintään 2 300 muuttavaan joutseneen. Lisäksi paikallisia joutsenia on ilmoitettu tuollaiset 1 700. Paikallisten ja muuttavien joutsenten erottamista toisistaan voi sotkea se, että paikallisetkin saattoivat lähteä päivän mittaan muutolle tullen havaituiksi muuttavien joukossa. Lisäksi Oriveden ja Kangasalan joutsenmassat vaikeuttavat arviointia edelleen. Mutta jos lasketaan yhteen nuo edellä mainitut luvut, niin joutsenten kokonaismääräksi saataisiin komeat 4 000 yksilöä.

Lempäälän Pyhällönvuoren tornista tehtiin niukasti uusi Pirkanmaan ennätys. Tornista havaittiin 932 muuttavaa joutsenta. Aikaisemmat ennätykset olivat 14.12.2009 Kaupin vesitornin lukema 921 ja Ikaalisten Tuomarlan 14.11.2007 lukema 552. Vuoden 2009 muuttopäivänä Pirkanmaan yli muutti arvion mukaan ainakin 1300 joutsenta, joten nyt joutsenrynnistys oli tuntuvasti kovempaa. Lisäksi rynnistys siirtyi niukasti tammikuun puolelle.

Julkaistu 06.01.2012