Kuinka minusta tuli lintuharrastaja ja Nokian lintukoulun vetäjä?
Lapsuudenkotini on metsän reunassa, jossa keväisin soi metso. Seurasin luonnon tapahtumia ikkunasta isän polvella istuen. Isä kertoi luonnosta ja teki ahkerasti linnunpönttöjä. Niissä pesi vuosittain kottaraiset, käenpiika, leppälintu, kirjosieppo ja töyhtötiainenkin. Näin ikkunasta kuinka liito-oravaemo siirsi poikasensa pihan pesäpöntöstä toiseen paikkaan. Katselin kuistilla parin metrin päässä räystäspääskyä, joka ruokki poikasiaan isän tekemässä rapatussa sementtipesässä. Teimme lyhteitä ja ruokimme pikkulintuja. Varpuset sirkuttivat katon räystäällä. Tervapääsky sujahti päätykolosta vauhdilla katon alle, mutta kerran pääsky putosi maahan, jolloin sain auttaa sen takaisin lentoon.
Mieleen on jäänyt ensimmäinen löytämäni harmaasiepon pesä, sillä se oli hassussa paikassa; pihasaunan oven takana lankkujen varassa killumassa. Myös uunilinnun pesä ojanpenkassa ja punarinnan poikaspesä tallentuivat muistoihini. Maalaisympäristössä kuului - ja kuuluu onneksi vieläkin - kesäisin ruisrääkän narina. Peltopyyparvet liikkuivat talvisin latojen heinänrippeitä syömässä. Peltopyitä ei enää löydä Nokialta. Muutkin kanalinnut ovat vähentyneet kuin pyy maailmanlopun edellä”. Eikä kanojakaan ole maalla enää joka talossa. Muistan, kun isä osti hautomakoneen kanoillemme, ja saimme keltaisia tipunpoikia. Sekin oli elämys. Kesämökiltä Kiuralasta muistan ensimmäisen laulujoutsen -parin 1960 -luvulta lossin vierestä. Se oli mieleen jäävä lintuhavainto.
Lapsuudesta kumpuaa kokonaisvaltainen luontoharrastukseni. Mummo ja äiti opettivat minut tuntemaan sieniä. Kasveja ei koulussa enää kerätty, mutta siskoni kanssa niitä ehdin opetella. Luonto on kokonaisuus ja kaikki siinä kiinnostaa minua.
Innostuin lintuharrastuksesta sosionomi -opiskelujen loppuvaiheessa, kun liityimme mieheni kanssa 1980-luvun alkupuolella Pirkanmaan Lintutieteelliseen yhdistykseen. PiLy:n retkilläkin kävin usein mukana. Nokian Alasenlahti tuli tuolloin hyvin tutuksi pyöräretkikohteeksi. Nokialta muutimme perheen kanssa pääkaupunkiseudulle Helsinkiin ja Vantaalle, josta palasimme muutaman vuoden jälkeen kotiseudulle maalaisympäristöön luomuviljelytilalle. Olin pitkään kotiäitinä neljää lasta hoitamassa. Sittemmin toimin mm. lastentarhanopettajana Nokialla, kunnes lasten lähdettyä ”pesästä” opiskeluihin, lähdin samoin minäkin.
Nokian Luonto ry:ssä ja muissa yhdistyksissä ja järjestöissä olen toiminut aktiivisesti. Luontoharrastukseeni tuli 1990 -luvulla mukaan valokuvaus. Huomasin, että järjestin mielelläni luontoretkiä ja kirjoittelin lehtiin luontojuttuja. Kun Pirkka Lappalainen ehdotti vuoden 2003 alussa, että tulisin mukaan lintukerhon vetäjäksi "Nokian Lintukouluun", suostuin aika helposti. Ensimmäisenä vuonna kokoonnuimme noin 30 kertaa, joten intoa riitti. Nyttemmin Nokian Lintukoulun toiminta on ollut pääasiassa retkipainotteista, ja tapahtumia on edelleen lähes 20 vuosittain. Petolintukartoituksessa olen ollut mukana kymmenisen vuotta ja laatinut katsauksia Nokian pesinnöistä ja reviireistä. Lintuatlas -kartoitus ja talvilintu -laskennat innostavat minua.
Metsä on kuitenkin minulle ykkösbiotooppi. Metsä on salaperäinen kuin pöllö, joka lehahtaa oksalle hetkeksi ja palaa hämärään. Viihdyn erittäin hyvin ihan yksinäni metsässä samoillen, mutta jaan myös mielelläni luontotietoutta muille.
Anne Viitalaakso