Vuoden 2011 lintulaji, kuovi

Ensimmäiset kuovit saapuvat kevätmuutolta Pirkanmaalle yleensä heti huhtikuun alkupäivinä, mutta muutamana vuonna tunnetaan ensisaapuja jo maaliskuun puolelta. Kuovit talvehtivat Euroopan länsiosissa ja Brittein saarilla. Ensimmäisenä paluumuutolle lähtevät naaraat jo kesäkuun alussa, koiraiden jäädessä vielä huolehtimaan poikasista. Koiraat lähtevät muutolle elokuussa ja nuorten lintujen muutto jatkuu syyskuulle.


Kuovi on suurikokoinen kahlaaja, jonka tunnistaa pitkästä, käyrästä nokasta ja kutsuäänestä, jossa se toistaa omaa nimeään: kuuu-vi. Kuva © Olavi Kalkko.

Esiintyminen

Laji on selvästi vähentynyt etelä-suomessa. Tiettävästi kannankehitystä ei Pirkanmaalla ole kattavasti tutkittu, koska vain harva laskentalinja osuu peltoaukealle. Yleinen tuntuma on, että kuovi on meilläkin taantumassa, vaikka on edelleen helposti löydettävissä sopivilta peltoaukeilta. Myös soilta ja avo-ojaisilta tai vesijättöniityiltä sitä kannattaa etsiä.

Kartoitus

Tarkoituksena on nyt erityisellä tarkkuudella kerätä tietoa kuovin kevätmuuton etenemisestä, suurimmista muuttajamääristä sekä pesimämenestyksestä.

Kirjaa ainakin seuraavat kuovihavaintosi Tiiraan:

  • kevään ensimmäiset kuovihavaintosi
  • kaikki muuttohavainnot koko vuodelta (muista kirjata muuttosuunta)
  • ilmoita mahdolliset havaintosi myös pesintämenestyksestä (täytä pesäkortti pesälöydöistä)

Mikään ei tietenkään estä kirjaamasta kaikkia muitakin kuovihavaintoja em. lisäksi!

Lisätietoja kuovista ja sen havainnoinnista löytyy BirdLifen sivuilta tai PiLYn kuovivastaavalta, Christian Geigeriltä.


Christian Geiger
Pilyn kuovivastaava 2011

p. 0400 834858