Lintukävely Tampereella Iidesjärvellä 23.4.2023
Viime sunnuntaina pidettiin Pilyn lintukävely Iidesjärven rannalla. Sää oli poutainen, mutta aika pilvinen. Tuulinen viima tuntui jonkin verran tehden kylmyyden
Read moreViime sunnuntaina pidettiin Pilyn lintukävely Iidesjärven rannalla. Sää oli poutainen, mutta aika pilvinen. Tuulinen viima tuntui jonkin verran tehden kylmyyden
Read moreLehdistötiedotteessa kerrotaan, mitä lainsäädännössä määrätään lokkien ja tiirojen pesinnöistä. Lähtökohtana tulee aina olla pesinnän turvaaminen kaikenlaiselta häiriöltä. Useimmissa tapauksissa lokkien
Read morePirkanmaan lintutieteellinen yhdistys ei kannata Lylyharjun tuulivoimahanketta arvokkaalle linnustoalueelle. Muutkin luontoarvot ovat alueella erityisesti pirkanmaalaisittain merkittävät. Mielipide on kokonaisuudessaan luettavissa
Read morePirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen kannan mukaan Alasenjärven ja Niihaman alueelle ei pidä perustaa leirintäaluetta, joka vaarantaisi tuntuvasti alueen arvokkaan linnuston ja
Read moreHelmi-maaliskuun vaihteessa oli jo kovin keväistä. Lintujen muuttokin alkoi selkeästi voimistua Pirkanmaalla. Kotkia muutti, ja muiden varhaisten lajien ensimmäisiä tiedustelijoita
Read more