Kuten niin laajalti varsinkin Vanajaveden-Kokemäenjoen vesistöalueella, myös Sarvikkaan alueen muuttuminen nykyisenkaltaiseksi umpeutuneeksi kohteeksi juontaa juurensa vuoteen 1962, jolloin Vanajaveden-Pyhäjärven vedenpintaa alettiin säännöstelemään Lempäälän kanavan ja Herralankosken padolla. Sen seurauksena keskimääräinen vedenpinta laski edelleen selvästi ja samalla tyrehdytettiin tämän vesistöreitin luonnontulvat lopullisesti. Kun vielä karjan laidunnus pikku hiljaa hiipui vuosien saatossa ja lopulta loppui kokonaan sekä vierasperäisen isosorsimon massiiviset kasvustot valtasivat alueen, kiihtyi umpeutuminen ja hyvinkin nopeasti alue alkoi myös pusikoitumaan. Tilannetta heikensi vielä se, että vuonna 1972 kosteikkoa halkomaan rakennettiin nykyinen valtatie 9 ja vuonna 2000 sen itäpuolelle vielä moottoritie.

Sarvikkaan alueen linnustosta on olemattomasti tietoa ennen vesien säännöstelyn aikakautta varsinkin sen takia ettei näillä nurkilla ole ollut havainnoitsijoita. Myös alueen laajuus ja vaikeakulkuisuus lienee tähän vaikuttanut. Osviittaa Sarvikkaan menneen ajan ilmeisen säännöllisestä pesimälinnustosta antaa kuitenkin muun muassa se tieto, että 1970-luvun alussa jolloin alue oli vielä paljon nykyistä avoimempi, Sarvikkaalla pesi todistettavasti suokukkoja. Teuvo Kaasalainen tapasi tuolloin Sarvikkaalla kahdella paikalla hätäilevan suokukkonaaraan. Sittemmin suokukon pesintä on Pirkanmaalla varmistettu vain kerran, kuinka ollakaan vuonna 2003 Ahtialanjärven Lokkisaareen hoitoniityllämme! Tämä oli kyllä huikea yllätys ja vahvistus siitä, että mahdollisuuksia vielä voi olla vaikka mihin, mikäli vain olosuhteet sen mahdollistavat. Tuolloin vedenpinta jäi Lokkisaaressa keskimääräistä matalemmalle, joka osaltaan mahdollisti tuon tapahtuman.

Sarvikkaan  alueessa oli jossain määrin vetovoimaisuutta aina 1990-luvun alkupuolelle asti. Alue tunnettiin eteläisessä Suomessa merkittävänä pesivien punajalkaviklojen esiintymisalueena yhdessä Ahtialanjärven Lokkisaaren kanssa.  Samaten esimerkiksi heinätavi ja luhtahuitti olivat erityisesti Sarvikkaalla todellisia peruslajeja, 1970-luvulla myös naurulokit. Syvällisempi retkeily alueella oli harmillisesti vielä tuolloinkin satunnaista, eikä perusteellisia koko alueen linnustotietoja ole kenelläkään. 

Sittemmin linnusto köyhtyi köyhtymistään ja saavutti yleisesti nähdyn tilanteen, josta kosteikot joka puolella nykyään muistuttavat. Peruslajeja ovat kurki ja joutsen, mutta esimerkiksi vesilinnut ovat pääosin kadonneet.  Viime vuosina alueen linnustoa on kylläkin seurattu ja kartoitettu tarkasti, jotta myös tiedämme mitä muutoksia alueella jatkossa tapahtuu kun kunnostus- ja hoitotoimet etenevät.

Laidunnus: hyödyistä lisää, tietoa karjasta, kuva

"Heti ensimmäisenä laidunvuotena yllätyimme siitä, kuinka hyvää jälkeä riittävällä laidunpaineella varustettu karjalauma sai aikaan jopa isosorsimokasvustoille, joiden laajoja ja massiivisen paksuja kasvustoja on muuten vaikea saada kuriin ellei sitten kaiva niitä kokonaan pois tai tukahduta  kestopeitteillä, kuten Ahtialanjärvellä olemme tehneet. Tallomalla ja syömällä isosorsimokasvustoja  karja muokkasi aluetta huikeasti jo yhden laidunkauden jäljiltä. Tämähän tietysti heti näkyi kahlaajien ja tavien määrissä kun lietepinta-alaakin alkoi syntymään." -Rainer Mäkelä ja Tatu Itkonen

Allikointi: mitä, miksi, milloin, kuva / video

Lisäksi raivaamme pusikoituneita alueita mahdollistaen laidunnuksen.

2023

Ensivaiheessa perustettiin laidun alueen pohjoisluhdalle, joka ei vielä ollut pahemmin pusikoitunut. 

2024

Toinen laidun saatiin perustettua alueen eteläosiin.

2025

Töyhtöhyyppä palasi pesimälinnustoon ja lapasorsan toiminta antoi viitettä pesimisestä.

2026

Alkuvuodesta alueella toteutettiin allikointia ja raivauksia, jotta laidunaluetta päästiin kasvattamaan.

Keltavästäräkki pesi ensimmäistä kertaa vuosien tauon jälkeen alueella.