Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen tiedote lokkien pesinnöistä 1.6.2025

Pirkanmaa lintutieteelliselle yhdistykselle saatettiin tietoon Sastamalassa 27.5.2025 tiistaina tapahtunut lokin pesän hävittäminen ja poikasten harjaaminen katolta alas. Silminnäkijän mukaan kerrostalon katolle oli kiivennyt kaksi miestä ilmeisesti hävittämään lokkien pesiä. Toinen miehistä oli saadun tiedon mukaan rakennuksen omistaja. Miehet löysivät lokinpesän, jossa oli ilmeisesti kolme poikasta. Miehet hävittivät pesän, ja pienet lokinpoikaset tiputettiin harjaamalla katolta alas. Tapahtumassa on tehty poliisille tutkintailmoitus. Tutkinta on tarpeen, jotta voidaan selvittää, onko luonnonsuojelulaissa säädetty rikos täyttynyt tai muitakin lakeja rikottu.


Lokin pesien hävittäminen ja poikasten tappaminen vaatii poikkeusluvan. Kalalokki, naurulokki, selkälokki, pikkulokki, lapintiira ja kalatiira ovat rauhoitettuja lintulajeja. Poikkeusluvan antaa Varsinais-Suomen Ely-keskus. Harmaalokki ja merilokki eivät ole rauhoitettuja, mutta niitäkin koskee pesimärauha 10.3.-31.7 välisenä aikana. Rauhoittamattomien lajien osalta poikkeusluvan pesän tai poikasten hävittämiseen antaa Riistakeskus. Poikkeuslupia voidaan antaa ainoastaan, mikäli linnut aiheuttavat vakavaa vahinkoa ja ongelmaan ei ole olemassa muuta tyydyttävää ratkaisua. Poikkeusluvissa mainitaan myös ehdot, joita noudattaen pesän hävittäminen tai poikasten tappaminen voidaan tehdä. Katolta alas harjaaminen ei olisi tapa, jolla poikaset voidaan tappaa. Kun pesän rakentaminen on selkeästi alkanut, pesää ei saa ilman poikkeuslupaa hävittää.


Lokkien pesintää paikkoihin, joihin lokkien ei haluta pesivän, voidaan ennaltaehkäistä ennen pesinnän alkua. Esimerkiksi talojen katoille on mahdollista asettaa erilaisia pelättimiä, siimoja tai leijoja. Samoin kattoja voidaan piikittää. Katoilla voidaan käydä säännöllisesti ja useasti ennen pesintöjen alkua. Tällöin lokit huomaavat, että paikka on liian rauhaton ja etsivät paremman pesimispaikan. Katon voi peittää liukkaalla muovipressulla tai käyttää karkotusgeeliä. Kun rakennuksia suunnitellaan, voidaan tässä yhteydessä vaikuttaa siihen, miten esimerkiksi katot soveltuvat linnuille pesimiseen. Lokit ja muut linnut oppivat yleensä aika nopeasti, että erilaiset karkottimet eivät ole vaarallisia. Näin karkotteiden teho vähenee. On hyvä vaihdella eri menetelmiä pesintöjen ennalta ehkäisemiseen.


Lokkien kanssa kaupungeissa ja muuallakin pystyy kyllä elämään, kun ottaa huomioon lokkien olemassaolon. Joissakin tapauksissa lokit tai tiirat pesivät kuitenkin paikoissa, joissa ne aiheuttavat vaaraa ihmisille. Tällöin pesän tai poikasten hävittämiseen tarvitaan viranomaisen myöntämä poikkeuslupa.


Toisinaan taas esimerkiksi lokinpoikaset joutuvat vaaraan liikkuessaan osittain lentokyvyttöminä parkkipaikoilla tai muissa vastaavissa paikoissa. Tällöin on mahdollista yrittää siirtää niitä varovaisesti turvallisempaan paikkaan lyhyen matkaa niin, että emot näkevät siirron. On kuitenkin muistettava, että lokkiemot puolustavat poikasiaan ja tekevät hyökkäyksiä poikasia lähestyvää ihmistä kohti. Lokinpoikasia ei ole syytä lähestyä. Jos lokit varoittelevat, poikasia on todennäköisesti lähellä. Tällöin on ennakoitava tilannetta ja kierrettävä paikka, jos suinkin mahdollista. Näin estetään lokkien ja muiden lajien emolintujen hyökkäykset ihmistä kohti.

Lokkien tai varisten hyökkäyksiä pesimäaikaan voi ehkäistä nostamalla kädet ylös pään päälle tai käyttämällä sateenvarjoa.


Alkaneen lokin tai muun linnun pesinnän hävittäminen edellyttää viranomaiselta saatua poikkeuslupaa. Ennakolta pesinnän estämiseen on ryhdyttävä siis ajoissa. Periaatteena tulee olla, että pesintöjen estäminen tehdään erilaisin tavoin pysyvästi sellaisilla paikoilla, joihin lokkien tai muiden lintujen ei haluta pesivän. Kuitenkaan ei ole mitään syytä estää lintuja pesimästä paikoissa, joista niistä ei ole tuntuvaa haittaa. Linnut kuuluvat kaupunkeihinkin. Yhteiselo lintujen kanssa onnistuu loistavasti, kun ottaa linnut riittävästi huomioon.


Lisätietoja:


Jukka T. Helin

Suojeluvastaava

Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys

puh: 050 3563231